Pääkirjoitus

Jos työnantaja ei ole uskollinen, ei työntekijänkään tarvitse olla

”Työntekijän ei ole järkevää sitoutua tai joustaa enempää kuin työpaikka on valmis sitoutumaan ja joustamaan”, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

35 vuotta talossa – potkut ja hyvää jatkoa. 30 vuotta talossa, lukemattomat ylityötunnit ja menetetty terveys – eläkkeelle, koska mitään sopivaa työtä ei muka löydy. Seitsemän vuotta eripituisia pätkiä – raskaus, ja töitä ei enää löydykään.

Pitkin vuotta Journalistiin saapuneissa irtisanomistarinoissa on yksi yleinen, yhdistävä tekijä: pettymys ja tyrmistys siitä, kuinka vähän oma työ ilmeisesti työnantajalle merkitsi.

Journalistiliiton jäsenet ovat usein unelmatyössään. Useimmiten alalle hakeudutaan, ei ajauduta. Kyse on monelle intohimoammatista, ei yhdentekevästä tavasta hankkia rahaa lainanlyhennyksiin. Kenties tästä syystä olemme myös lojaaleja. Omasta työpaikasta ollaan ylpeitä, ja vaikka kollegojen kesken nuristaan, ulospäin työpaikkaa ja työntantajaa kehutaan ja puolustetaan. Ammattiylpeys ja ylpeys työnantajasta sekoittuvat.

 

Ylpeys omasta työpaikasta on väkevä motivaattori, joka saa jaksamaan ja venymään vuosikymmenestä toiseen. Kun potkut sitten tulevat, on se isku palleaan.

”Tunne oli sama kuin avioerossa, jossa mies lähti 20 avioliittovuoden jälkeen selittämättä ja keskustelematta. Näinkö vähän minä ja yhteiset vuotemme merkitsivät? Eikö kaikki se rakkaus, huolenpito ja vaiva, jonka suhteen eteen näin, tarkoittanutkaan mitään”, kuvaili 54-vuotiaana potkut saanut graafikko.

Palkalla työnantaja ostaa työntekijän aikaa ja osaamista. Se on reilua. Sitoutuminen, venyminen ja uskollisuus eivät siihen kauppaan kuulu, poislukien lain määräämä lojaliteettivelvollisuus. Sitoutuminen ja joustaminen ovat vastavuoroisia. Työntekijän ei ole järkevää sitoutua tai joustaa enempää kuin työpaikka on valmis sitoutumaan ja joustamaan.

Poispotkitut ovat syystä katkeria siitä, että ovat vuodesta toiseen ajatelleet työnantajansa parasta, tehneet pitkiä päiviä, jättäneet väliin lounastunteja ja vastanneet puhelimeen viikonloppuisin, vaikka työpaikka ei ole joustanut heidän suuntaansa – seikka, jonka he ovat ymmärtäneet vasta vuosia myöhemmin.

Hyvässä työpaikassa työntekijä voi luottaa siihen, että työnantaja joustaa tarvittaessa, ja palkitsee tämän joustamalla itse. Jos joustosuhde on yksipuolinen, kyse on hyväksikäytöstä.

 

Tänä syksynä neuvotellaan jälleen laajalti työehtosopimuksista. Katkolla ovat lehdistön, Yleisradion, Ylen freelancereiden, kustannustoimittajien, elokuva- ja tv-alan työntekijöiden, Sanoman radioiden, av-kääntäjien sekä MTV Uutisten sopimukset. Vääntöä tulee taatusti ainakin lomista, joita työnantaja haluaisi lyhentää, sekä kilpailukykysopimuksen lisätunneista – jotkut työnantajan edustajat näyttävät luulevan, että väliaikainen kiky olisi tullut jäädäkseen. Rahasta puhutaan tietysti aina. Lisää neuvotteluiden kulusta kerrotaan sivulla 12.

Se, mistä pöydissä ei puhuta, on uskollisuus ja kunnioitus. Ne täytyy jokaisen työnantajan ansaita käytöksellään.

Uskollisuuden muutosta työelämässä on tutkittu paljon. Vaikuttaa siltä, että aika, jolloin yritys lupasi elinikäisen turvan ja työntekijä vastineeksi elinikäisen uskollisuutensa, on auttamattomasti ohi. Jos työntekijä ei voi luottaa siihen, että firma pitää hänet palveluksessaan, on viisautta panna suurimmat paukut oman markkina-arvonsa, ei yrityksen markkina-arvon kasvattamiseen. Jos työnantaja ei jousta vaikka voisi, on työntekijän syytä tehdä samoin.