Työelämä

Yrittäjyys vaatii pokkaa

Kaikki tietävät, että yrittäjyys vaatii tietynlaista mentaliteettia, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa, pohtii Anna-Sofia Nieminen.

Kaikki tietävät, että yrittäjyys vaatii tietynlaista mentaliteettia, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Miten tulla hyväksi yrittäjäksi?

Olen opetellut yrittäjyyttä nyt reilun vuoden verran ja ymmärtänyt, että olen paitsi journalisti, myös muun muassa myyjä ja tuotekehittäjä – se on mahtavaa! Monipuolinen tekeminen pitää skarppina.

Jaan tässä muutaman vinkin, joista voi olla apua yrittäjille tai yrittäjyydestä haaveileville.

1. Noudata toimeksiantoa. Se voi olla keino erottua edukseen ja siten myyntivaltti. Olen törmännyt yllättävän usein freelancereihin, jotka eivät pidä kiinni esimerkiksi deadlineista tai merkkimääristä. Toki deadlineja voi joskus siirtää, mutta siihen tarvitsee olla hyvä syy, kuten flunssa. Silloinkin myöhästymisestä tulee sopia toimeksiantajan kanssa.

2. Neuvottele palkkioista. Usein niissä on joustovaraa, kun vain ottaa asian esiin. Itse olen asettanut minimipalkkioita erilaisille jutuille. Pienempää palkkiota ehdottavalle selitän, että sellaiseen suostuminen ei ole minulle taloudellisesti kannattava. Joskus sopimukseen ei päästä. Silloin etsin hommia muualta, koska ei ole järkeä tehdä töitä kannattamattomasti.

3. Älä jää yksin. Edellisessä kolumnissani hain maksullista sparrauskumppania – ja sain ilahduttavan monta tarjousta. Nyt olen tavannut valitsemani kanssatoimittajan ensimmäisen kerran. Hän kommentoi tekstejäni, pallottelee ideoitani ja pohtii kanssani, mitä kaikkea voisin tehdä. Tällainen työskentely on tuotekehittelyä parhaimmillaan.

4. Lomaile. On legendaa, että yrittäjä ei voisi lomailla, ja on tärkeää, että yrittäjä pitää huolta työkyvystään. Kannattaa heti hankkiutua eroon siitä harhaluulosta, että hommat eivät hoidu, jos juuri minä en ole niitä hoitamassa. Toimeksiantajille on tietysti hyvä ilmoittaa mahdollisimman ajoissa, milloin aikoo lomailla.

Minä en todellakaan ole yrittäjänä valmis, vaan jatkan opettelua. Vuoden yrittäjäkokemuksella uskallan kuitenkin sanoa, että yrittäjän mentaliteettiin kuuluu ainakin kekseliäisyyttä, pokkaa ja jatkuvaa halua kehittyä.

Sota-alueita kiertänyt kuvajournalisti Niklas Meltio sanoi lokakuussa Journalismin päivässä hyvin: ”Freelanceriuden täytyy olla valinta. Se on identiteetti.”