Olen harva se päivä kekäleinä journalistisista teksteistä, joissa luontokappaleiden olemusta ja toimintaa kuvataan ikään kuin kyse olisi ikävistä ihmisistä, kirjoittaa Vesa Heikkinen.
Moni näkee punaista puuttuvien pilkkujen, vääränlaisten alkukirjainten ja muiden kielivirheiden takia. Ja punakynä heiluu! Mitä tahansa puuta heinää saa lehdissä lukea, kunhan skitsofrenia ja biodiversiteetti on kirjoitettu oikein.
Minua eivät pienet poikkeamat koulukieliopista yleensä hetkauta. Sen sijaan olen harva se päivä kekäleinä journalistisista teksteistä, joissa luontokappaleiden olemusta ja toimintaa kuvataan, ikään kuin kyse olisi ikävistä ihmisistä.
Pari valaisevaa esimerkkiä Savon Sanomista.Maaliskuussa ”Mullikassa” uutisoitiin, että kontiaiset ”ovat muodostuneet ongelmaksi Joroisten Kartanogolfissa”. Otsikko julistaa, että ”Maamyyrät piinaavat golfkenttää”. Kontiaiset kaivelevat kekojaan ja ovat lisäksi ”haitaksi golfkentän imagolle”.
”Mullikassa” makusteltiin maaliskuussa myös liito-oravia. ”Liito-oravan etu ohitti Tahkon turistit”, kertoo otsikko. Uutisen mukaan liito-orava ”on motittanut kolme hehtaaria KuopionTahkolla ja on estämässä kerrostalovaltaisen alueen rakentamisen Suomen neljänneksi suurimman laskettelukeskuksen ytimeen”.
Itse ilkimyksiä nämä Savonmuan karvakuonot! Katalia otuksia! Mutta osataan sitä Etelän Metiassakin.
Helsingin Sanomat raportoi vastikään, että ukkometso ”räyhäsi omakotitalon pihalla Sipoossa”. Uutisen mukaan ”lintu heittäytyi hankalaksi”, ”piti perhettä panttivankina” ja oli ”erittäin aggressiivinen”. Paikalle hälytettiin poliisi rauhoittamaan siipiveikkoa.
Kaikki mainitsemani jutut on kirjoitettu varsin mallikkaalla ja normienmukaisella suomen kielellä. Silti jokin niissä tökkii ja krahisee. Tulkinnan rattaissa on kapuloita.
Mikä siinä oikein on, että kun uutistoimittajamenee metsään, hän hyvin usein menee metsään? Kuvittelee luontokappaleelle ihmisluonnon? Vauhkoontuu?

Uusimmassa lehdessä
- Journalistit toivovat viimein pääsevänsä raportoimaan tuhotusta Gazasta vapaasti. Miten sotauutisointi onnistui?
- Yhdistykset haluavat liiton johtoon inhimillisen journalismin puolustajan, joka pärjää työehtoneuvotteluissa
- Puheenjohtajan on katsottava kevään huolia kauemmas
- Yleläiset jäivät odottamaan, kuka saa potkut. ”Nyt katselen ikkunasta järvelle”, sanoo Tapio Termonen.