Kieli

Puolueen nimi

Puolueissa on paljon pöljää. Esimerkiksi se, että Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen jäsenet ovat sosiaalidemokraatteja. Puolueen käyttönimi on sosiaalidemokraatit.

Virallisessa nimessä on siis yksi a vähemmän kuin käyttönimessä. Journalistisissa teksteissä tosin näkee aika usein käyttönimenkin muodossa ”sosialidemokraatit”.

Journalistienkin on paikallaan erottaa toisistaan puolueen virallinen nimi ja käyttönimi eli se epävirallisempi nimi, jota käytetään esimerkiksi lehtiteksteissä. Kansallinen Kokoomus, Suomen Keskusta ja Perussuomalaiset ovat virallisia nimiä, joiden perässä lukee puoluerekisterissä rp.

Virallisten nimien asemesta käytetään yleensä epävirallisia, pienellä alkukirjaimella kirjoitettuja nimiä. Lehtiteksteissä on aivan paikallaan kertoa kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten ehdokkaista.

Se, miten puolueista kirjoitetaan, ei ole leikin asia. Suomen kielen lautakuntakin on käsitellyt puolueiden nimien oikeinkirjoitusta ainakin kahteen otteeseen historiansa aikana.

Vakavaa keskustelua nimistä käydään myös puolueissa. Sosiaalidemokraatit ovat aika ajoin keskustelleet yhden a:n lisäämisestä viralliseen nimeensä.

Suurista puolueista tuorein nimi on keskustalla. Keskustapuolue muutti nimensä Suomen Keskustaksi 1988. Muistan tapauksen hyvin. Olin silloin Kielitoimistossa harjoittelijana. Eräänä päivänä toimistossa kohistiin siitä, että Paavo Väyrynen oli soitellut ja kysellyt Kielitoimiston kantaa nimiuudistukseen.

Muistaakseni Väyrysen kanta pääsi tässä nimiasiassa voitolle. Keskustapuolueen asemesta meillä on nyt keskusta. Tosin yksi asia on ennallaan: kansa puhuu aina vaan kepusta.

Lisätietoja www.kotus.fi ja www.kielikello.fi.

Lue lisää aiheista: