Journalismi

Vastine Tuomas Rantaselle

Suoraan asiaan. Kirjoittaja ottaa kantaa.

Voima Kustannus Oy:n Tuomas Rantanen kertoo haastattelussaan sivuilla 6–7 näkemyksensä Voiman riitatilanteesta. Journalistin pyynnöstä kirjoitan siihen vastineen.

Päinvastoin kuin Rantanen väittää haastattelussa, konflikti Voimassa oli eettinen. Lisäksi työsuhteeni irtisanominen oli perusteeton. Neuvotteluissa Voima Kustannus Oy:n kanssa minua edustaa Journalistiliitto.

Väite siitä, että päätoimittajana olisin halunnut ”pitää kiinni saavutetusta resurssitasosta”, on toki totta. Kukapa ei haluaisi? Olin kuitenkin jo sopeutunut leikkauksiin, jotka olivat vuodelle 2013 yli 30 prosenttia toimituksen budjetista. Nyt oli tulossa lisää leikkauksia. Päätoimittajana olin tinkinyt ja olin edelleen valmis tinkimään taloudellisesti.

Päätoimittajana ilmaisin kyllä hallitukselle, että ennen leikkauksia haluaisin keskustella paitsi Voiman myös yhtiön päämääristä. En kuitenkaan asettanut ehdoksi omistamista, kuten Rantanen väittää. Sitoutumista korostaakseni ehdotin hallitukselle muiden mahdollisten toimenpiteiden ohella, että työntekijät otettaisiin osakkaiksi nimellisesti, tai jos Voiman journalismin kehittäminen ei omistajia kiinnosta, työntekijät voisivat ostaa yhtiön. Hallitus koki työntekijöiden osallistumisen yhtiön kehittämiseen kuitenkin niin mahdottomaksi, että siitä ei edes keskusteltu ennen irtisanomistani.

Erottamiseni jälkeen Voimasta irtisanoutuivat palkittu teatteriohjaaja, tutkiva toimittaja Susanna Kuparinen, palkittu tutkiva toimittaja Jari Hanska, lehden AD Mirkka Hietanen sekä lehden editori ja tutkiva toimittaja Teemu Muhonen. Toimituksen budjetin alle töihin jäi sijainen, joka tuuraa Voiman verkkolehti Fifin päätoimittaja Hannele Huhtalaa.

Eronneet Kuparinen ja Hanska tekivät dokumenttiteatterin ohessa Voimaa – ja päinvastoin. Heidän osa-aikaisuutensa palveli paitsi lehden myös yhtiön etua. Yhtiön toimitusjohtaja Rantanen haki tälle työlle myös apurahoja. Eronnut toimitus vastasi lähes kokonaan Voiman tutkivasta journalismista. He eivät olleet siis vain osapäiväisiä. Voiman toimiminen pienillä panostuksilla oli mahdollista siksi, että henki oli sitoutunut, sopeutuvainen ja erittäin kunnianhimoinen. Toimituksessamme oli vahva luottamus journalistisiin arvoihin ja toimintatapoihin. Olen siitä edelleen hemmetin ylpeä.

Kirjoittaja on irtisanottu Voiman päätoimittaja.

Lue myös Tuomas Rantasen haastattelu.