Työelämä

Lisää liksaa

Takaikkuna. Kirjoittajina vuorottelevat Journalistin toimittajat.

En ole koskaan pyytänyt palkankorotusta. Sille on monta ”hyvää” syytä.

Aluksi en uskonut, että harjoittelijapalkan maksamista voisi kyseenalaistaa. Kokemuksen kerryttyäkin tyydyin siihen, mitä minulle kerrottiin olevan ”tapana maksaa”. Kerran hyväksyin työehtosopimusta huonomman palkan, koska oikean vaatiminen olisi työnantajan mukaan kaatanut koko lehden. Seuraavassa paikassa uskalsin jo vihjata, että kuormittavasta ja vastuullisesta työstä voitaisiin maksaa enemmänkin. Perään lisäsin ymmärtäväni itsekin, ettei nyt vaan ole varaa.

Kyllä. Olen lapanen. Palkkani on tietysti noussut, mutta aina sen verran kuin tes on velvoittanut. En ole pyytänyt enempää.

Monet tutut neuvottelevat palkastaan säännöllisesti. Heitä yhdistää sukupuoli. Viiden pisteen vihje: se ei ole ”nainen”.

Toimittajissa on tietysti paljon minua rohkeampia naisia. Mielenkiintoista oli silti huomata, että Journalistiliiton tuoreessa palkkatutkimuksessa naiset olivat miehiä jäljessä lähes kaikissa ikä- ja koulutusryhmissä ja kaikissa tehtävissä.

Syitä palkkaeroille on lukuisia. Osaan pitää pureutua rakenteellisin keinoin, kuten uudistamalla perhevapaiden jako. Osaan tepsii vain asenteiden muutos.

Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella mokasi taannoin sanomalla, että naisten kainous pyytää palkankorotusta on heille supervoima. Järjestelmään luottava kyllä lopulta palkitaan.

Vähän pitkältä kuitenkin tuntuu tämä odotus – etenkin kun kaikkien suomalaisten palkkoja tarkastellessa erolle ei 15 vuodessa ole tapahtunut juuri mitään.

Nadella on pyytänyt lausuntoaan jo anteeksi. Tyhmä ei ole se, joka pyytää.

Lue lisää aiheista: