Stereotypioita rikkomassa

Anton Vanha-Majamaa kirjoitti Journalisti-lehden debattipalstalle (10/2014) urheilujournalismin retoriikasta. Yhtenä esimerkkinä hän käytti Urheilulehteen kirjoittamaani artikkelia jalkapalloseura Tottenham Hotspurin juutalaiskulttuurista.

Vanha-Majamaa väittää minun käyttäneen artikkelissani ”sotienvälisiä väitteitä juutalaisista”. Hän myös toteaa, että ”futismaailman katsominen juutalaisherjan kautta ei ole journalismia”. Vanha-Majamaa oli kuitenkin irrottanut neljä lausetta kahdeksansivuisen artikkelin koko­naisuudesta. Väitteeni eivät myöskään olleet sotien välistä, vaan käytin artikkelissani juutalaislähteitä, Anthony Clavanen kirjaa Does Your Rabbi Know You’re Here? ja tutkija-kirjailija David Goldblattin haastattelua. Kumpikin lähde mainittiin jutussa.

Vanha-Majamaan keskeiset argumentit ovat toki osuvia. Urheilujournalismin retoriikka on liian usein köyhää. Se kierrättää laiskoja stereotypioita ja karika­tyyrejä. Esimerkiksi sotaretoriikka elää vahvimmillaan juuri urheilujournalismissa. Toisaalta urheilu tarjoaa mahtavan mahdollisuuden käsitellä maailmaa. Se täytyy vain tehdä älykkäästi, kulttuureihin huolellisesti pureutuen. Urheilujournalismin ei tarvitse pönkittää stereotypioita, se voi rikkoa niitä.

Yhtenä esimerkkinä on juuri Tottenham Hotspurin juutalaisuus. Aiheen käsitteleminen ei vahvista karikatyyrejä, vaan päinvastoin rikkoo niitä. Ei ole stereotyyppistä kuvata juutalaisten onnistunutta integroitumista englantilaiseen yhteiskuntaan ja jalkapalloon.

Topias Kauhala
Urheilulehti

Tutkiva journalisti alitti riman

Journalistiikan vierailijaprofessori Renny Jokelin aloitti kautensa räväkästi. Hän haukkui avajaisluennossaan Tampereen yliopistossa Journalistiliiton sekä suuren joukon ammatti-ihmisiä, jotka työskentelevät kuntien ja valtion palveluksessa, poliittisissa puolueissa, ammatti- ja kansalaisjärjestöissä, viestintätoimistoissa, asiakaslehdissä, yrityksissä ja seurakunnissa. Erityisen pahasti Jokelin mollasi seurakuntien tiedottajia ja seurakuntalehtien toimittajia. Harrastelija-bloggarit saivat osansa, samoin toimittajat, joilta puuttuu muodollinen alan koulutus.

Tutkivassa journalismissa kunnostautunut professori ei ollut vaivautunut selvittämään Journalistiliiton jäsenkriteerien väljennyksen syitä, saati lukaisemaan muutamaa kansalaisjärjestöjen julkaisemaa pätevää aviisia tai seurakuntalehteä. Olisi kannattanut selata vaikkapa Kirkko ja kaupunki -nimistä laatulehteä!

Ihan pikku vinkkinä, Renny: mutuilu ei riitä. Faktat pitää tarkistaa ja kotiläksyt tehdä. Niin tekee oikea journalisti.

Tämä on vapaa ammatti, jota ei ole suojattu. Hyvin monenlaisesta koulutuksesta on alalla hyötyä, ja ilman koulutustakin on moni pitkän linjan toimittaja tehnyt hienon uran.

Näkemyksesi mukaan oikeat journalistit ovat ”vallan vahtikoiria, tiedon ja ymmärryksen tuottajia, totuuden torvia yhteiskunnassa, riippumattomia toimijoita”. Kukapa ei haluaisi olla totuuden torvi, joka kertoo yleisölle, miten asiat ovat. Tähän meitä koulutettiin aikanaan Tampereen yliopistossa. Mutta totuuden torville on yhä vähemmän kysyntää. Yleisö tekee sisältöjä itse ja seuraa toistensa tuottamaa sisältöä somessa. Ja missä on se suojatyöpaikka, jossa nykypäivän journalisti voi olla ”riippumaton toimija” – mainostajista, tilaajista, verovaroista ja klikkauksista riippumaton ”ymmärryksen tuottaja”?

Eira Serkkola
Huuhaalehden toimitussihteeri, ”mediakentän akana”