Työelämä

Bermudan Sanomat

Takaikkuna. Kirjoittajina vuorottelevat Journalistin toimittajat.

Mediajätitkö muka harmaita ja tosikkomaisia? Ei ole totta! Syyskuun alussa ainakin Sanoma osoitti kykenevänsä nauramaan omalle imagolleen. Yhtiö lähestyi lähimmäisiään parhaaseen itseparodiatyyliin laaditulla kirjeellä, jonka mukaan se on ulkoistanut talouden palvelukeskuksensa toiminnot veroparatiisi (termi on kylläkin unohtunut Sanoman huumoritiedotteesta) Bermudalle rekisteröidylle yritykselle nimeltä Genpact.

Tästä lähtien esimerkiksi freetoimittajien on asioitava Genpactin Intian-haaran kanssa in English. There may be some delays in Sanoma´s ability to pay you anything at all, jos tiedotetta on tulkitseminen.

Sanoman mukaan toimenpiteen ”tavoitteena on lisätä joustavuutta ja kustannustehokkuutta sopeuttamalla taloustoimintojen organisaatio muuttuvaan toimintaympäristöön”. Soitto yhtiön talouden palvelukeskukseen paljastaa, että työntekijätkin on saatu vitsiin mukaan. Vähän surulliselta kuulostava ihminen kertoo, että työpaikkojahan täältä häviää, ja ankeita ovat fiilikset.

Sanomatalouden globaalit mittasuhteet saavuttava maapalloistuminen ja toiminta­ympäristöjen kiihtyvä organisoituminen eivät varmastikaan ole päättymässä tähän. Äsken itse omaksi huvikseni kirjoittamani huumoriuutisen mukaan Sanomalla suunnitellaan seuraavaksi finanssi- ja verosuunnitteluyhteistyötä Shanghain triadien ja Helsingin huumepoliisin kanssa.  Sanoman lippulaivatuotteiden tunnetusti kyvykkäät tutkivat journalistit odottavat tätä kaikkea sormet syyhyten.