”Juttujemme kuvissa on aina koiria”, sanoo Suomen Kennelliiton Koiramme-lehden toimittaja Birgit Halkio.
Monet lehden jutuista käsittelevät koiriin liittyviä tapahtumia tai harrastuksia. Syyskuussa Halkio kirjoitti Ruokaviraston hankkeesta, joka liittyy lemmikkien nettimyynnin valvontaan.
Jutun kuvat otettiin Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen Hesyn tiloissa Konalassa, missä yhdistys majoittaa kotia tai riittävää hoivaa vaille jääneitä lemmikkejä. Osa koirista on peräisin pentutehtaista, jotka tuottavat eläimiä myyntiin niiden hyvinvoinnista välittämättä.
Halkio on työskennellyt Koiramme-lehdessä vuodesta 2018. Vierailu Hesylle oli hänen viimeinen juttukeikkansa ennen eläkepäiviä. Niiltä hän odottaa lisää aikaa harrastaa oman koiransa, kuusivuotiaan pitkäkarvaisen collien Sampan kanssa.
”Tämä on ollut kiva työ, ja nyt on kiva lopettaa.”

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom
