Sanomalehtimies käsitteli numerossaan 17/1988 kuvien manipuloimista. Suomen sanomalehtimiesten liitto oli lehtikuvaajien aloitteesta esittänyt kustantajaliitoille yhteistä suositusta siitä, miten muunneltua kuvaa voisi käyttää ja miten sellaiset pitäisi merkitä. Manipuloinnin pitäisi olla lukijan tunnistettavissa ja se pitäisi vähintään merkitä tunnuksella ”M”.
”Suositukseen sisältyi myös ehdotus, että olisi otettu käyttöön tarra, joka olisi liimattu tietokoneiden ja näyttöpäätteiden näkyviin osiin muistuttamaan hyvästä kuvankäyttötavasta.”
Sanomalehtien liitto yhtyi osin lehtikuvaajien ehdotukseen. Graafisen teollisuuden työnantajaliitto GTT ja Aikakauslehtien liitto sen sijaan eivät lämmenneet ajatukselle.
Manipuloinnin säännöistä sopiminen voisi liittojen mukaan merkitä toimituksien journalistiseen päätösvaltaan puuttumista.
”Sanomalehden uutissivujen ja erilaisten ’vappujulkaisujen’ välimaastossa on paljon julkaisutoimintaa, jonka piirissä kuvaa koskevia ratkaisuja tulee tehdä toimitusten sisäiseen harkintaan ja päätöksentekoon luottaen.”
Jutun kuvituksena oli kuva sorsasta, jolla on ministeri Kalevi Sorsan pää. Tunnusta ”M” kuvasta ei löydy.

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom
