Pääkirjoitus

Aiot kirjoittaa kolumneja tunnin junasta, kunnes hanke toteutuu, Jussi Orell

Turun Sanomien päätoimittajan mielestä mikromanagerointi on toimituksesta välittämistä.

Turun Sanomat ilmestyy broadsheet-koossa. Et ole vielä keksinyt yhtään hyvää syytä muuttaa toimivaa käyttöliittymää.

Maailman myllertäessä tarvitsemme jotain pysyvää, ja broadsheet on laatulehden merkki kansainvälisestikin. Toisaalta tilaajilta tulee vain vähän­ ­palautetta ­formaatista. Digikehityksen ansiosta tarve vaihtaa paperi­kokoa on melko vähäinen.

Lehti luopui lopuistakin mustavalkokuvista vuonna 2020. Moni lehdentekijä ja varsinkin Turkkarin lukija kaipaa edelleen vanhoja hyviä aikoja.

Kukapa meistä ei kaipaisi, mutta kaipa se maailma on pääosin ihan kaunis myös värillisenä. En ollut silloin päätoimittaja, mutta tiedän, että muutos liittyi painopaikan vaihtamiseen Turusta Saloon.

Aiot kuitenkin ehdottaa lehden omistajalle, että ­lehti muutettaisiin tabloidiksi tänä vuonna lehden 120-vuotisjuhlien kunniaksi.

Eihän sitä koskaan tiedä. Vuosi ei ole vielä edes puoli­välissä, että kyllä tässä kaikenlaista vielä ehtii. Katseemme on kuitenkin lähinnä digikehityksessä.

Turun Sanomat on linjannut, että lehti kutsuu raitiovaunua ”raitsikaksi”. Se on mielestäsi ihan riittävä kannanotto Turun raitiovaunukeskusteluun.

Itse asiassa olemme kevään aikana alkaneet suosia termiä ”ratikka”, koska se valtaa alaa kielenkäytössä myös Turun seudulla. Emme me ketään kuitenkaan kivitä, jos vaikka kolumniin lipsahtaa edelleen ”raitsikka”, ­emmekä korjaa turkulaisten haastateltavien sitaatteja, jos he käyttävät sitä termiä. Siedämme Turussa näitä helsinkiläisiä tuulahduksia paremmin kuin Helsinki turkulaisia.

Raitiovaunukeskustelu jakaa turkulaiset puolustajiin ja vastustajiin. Olet linjannut aiheesta vain sen, että pidät oman kantasi visusti omana tietonasi.

Kysymykseen on oikeasti vaikea ottaa kantaa suuntaan tai toiseen, koska hankkeen lopulliset kustannukset ­eivät ole tiedossa. Myös sen vaikutusten arviointi on edelleen kesken.

Tunnin juna Helsinkiin on sen sijaan lehdelle tärkeä ­hanke. Lehti uskaltaa puolustaa sitä, koska se ei ­kiinnosta turkulaisia.

Olemme tosiaan urhoollisesti puolustaneet tunnin junaa, jota kaikki muut mediat tuntuvat kampittavan. Harmittaa, että keskustelua käydään osin väärillä tai tahallaan väärin ymmärretyillä faktoilla. Kyse ei ole vain matka-ajasta, vaan siitä, että rantarata pitää joka tapauksessa remontoida. Lisäksi usein puhutaan ”miljardihankkeesta”, vaikka hallitus on laittamassa vain satoja miljoonia euroja.

Tunnin juna on saanut kielteistä julkisuutta pääkaupunki­seudun mediassa. Sinä aiot jatkaa hankkeen puolesta kolum­noimista niin kauan, että se toteutuu.

Ehdottomasti. Luulen, että koko hanke on ylipäänsä ­vireillä sen takia, että olen kolumnoinut aiheesta. Aion jatkaa samalla linjalla.

Olit aiemmin Lännen Median uutispomo ja seurasit työn puolesta valtakunnallisia uutisia. Säilytät työmotivaatiosi parhaiten painottamalla valtakunnan uutisia.

Olen uutismies hamaan tappiin asti. ­Maakuntalehdelle paikallisuus ja alueellisuus on kaikki kaikessa, mutta luki­joitamme kiinnostavat myös valtakunnan asiat ja globaalit megatrendit. Olen linjannut, että olemme paikallinen ja alueellinen, mutta emme nurkkakuntainen lehti.

Olet vähän työnarkomaani ja uutisten suurkuluttaja. Et malta vapaapäivinäsikään olla näpeloimättä lehden verkkouutisten otsikoita.

En ihan vähänkään ole narkomaani. Parhaita hetkiä verkkojuttujen näpelöintiin ovat nimenomaan viikon­loput. Sen voi tehdä kenenkään häiritsemättä. Soimaan itseäni välillä mikromanageroinnista, mutta se on toimituksen arjesta välittämistä.

Turun Sanomien toimituksessa on työpaikkaruokala, mutta sinä syöt mieluiten omia eväitä, koska olet luonteeltasi sen verran pihi.

Et voisi olla enempää oikeassa. Isäni opetti aikanaan, ettei ruokaa missään olosuhteissa heitetä pois, vaan se kaikki pitää käyttää. Vaimoni kutsuukin minua perheen ”jätemyllyksi”, koska syön kaiken, mikä jää muilta syömättä.

Jussi Orell, 47

Turun Sanomien vastaava päätoimittaja 2022 –

Lännen Median uutishuoneen päällikkö 2015 – 2022.

Työskennellyt Turun ­Sanomissa ja välillä Lännen Mediassa ­esihenkilö- ja toimittajatehtävissä vuodesta 2003.

International Press Instituten Suomen-ryhmän hallituksen jäsen.

Turun Taideakatemian neuvottelukunnan jäsen.

Koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta.

Syntyperäinen turkulainen. Perheeseen kuuluu puoliso ja kolme lasta, joista kaksi on täysi-ikäisiä.

Journalisti
Yleiskatsaus