Muistatko miltä tuntui, kun et vielä osannut lukea? Harva muistaa. Siksi unohdamme usein, että kaikkien lukutaito tai kyky omaksua luettua ei ole yhtä hyvä. Yleiskielen rinnalle tarvitaan sen vuoksi selkokieltä.
Selkokieli on helpompi suomen kielen muoto, joka sopii ihmisille, joille yleiskieli on liian vaikeaa. Kirjailija ja selkokielen asiantuntija Satu Leisko-Järvisen mukaan selkokielen tarve on kasvanut räjähdysmäisesti. Hän tutustui selkokieleen aloittaessaan työskentelyn kotoutumiskoulutuksessa.
Selkokeskuksen arvion mukaan Suomessa on jopa 650 000 – 750 000 selkokieltä tarvitsevaa ihmistä. Tähän joukkoon kuuluu esimerkiksi maahanmuuttajia, ikäihmisiä, lapsia, kehitysvammaisia ihmisiä ja muita, joilla on muista syistä heikko tai heikentynyt lukutaito. Osa heistä ei kykene toimimaan täysin itsenäisesti yhteiskunnan jäseninä ilman selkokieltä, koska heillä ei ole riittävää lukutaitoa millään kielellä.
Tampereen yliopiston yliopistonlehtori ja selkokielen tutkija Auli Kulkki-Niemisen mukaan selkokielen asema Suomessa on vakiintunut ja tietoisuus selkokielestä on kasvanut viime vuosina, vaikka suurelle yleisölle se ei välttämättä ole tuttu käsite.
Leisko-Järvinen kertoo opettajien ja kirjastoalan työntekijöiden tuntevan selkokielen hyvin.
”Kouluissa selkokirjoja saatetaan käyttää esimerkiksi kuvakirjojen ja lastenromaanien väliaskeleena. Siinä missä toinen tuntuu liian helpolta ja toinen liian vaikealta, on hyvä, että olemassa on myös kolmas vaihtoehto”, hän sanoo.
Tänä vuonna julkaistaan 27 selkokirjaa. Tavallisesti suurin osa ilmestyvistä teoksista on selkomukautuksia. Selkomukautus tarkoittaa yleiskielistä kirjaa, josta tehdään selkoversio. Tällöin tärkeintä on tunnistaa ja säilyttää tekstin ydin. Selkolukijan tarpeita ajatellen suoraan selkokielelle tehdyt teokset saattavat kuitenkin olla parempia, sillä niistä pystytään tekemään oikeasti helppoja. Kirja on virallinen selkokirja vain, jos sille myönnetään Selkokeskuksen selkotunnus.
Leisko-Järvinen on kirjoittanut Suomen ensimmäisen selkokielisen fantasiakirjan Unohtunut maa (Opike 2014). Keväällä häneltä ilmestyi WSOY:n kautta selkomukautus Annukka Salaman nuortenkirjasta Ripley – Nopea yhteys.
Selkokirjoja julkaisevat eniten pienet kustantamot. Suuret kustantamot julkaisevat selkokirjoja harvoin tai ei ollenkaan. Syitä voi olla useita, mutta Leisko-Järviselle tulee mieleen erityisesti yksi.
”Luulen, että isoissa kustantamoissa selkokielestä ei vain tiedetä tarpeeksi.”
Hän muistuttaa, että selkokirjojen tekijöitä on verrattain vähän eikä heitä juuri tunneta.
Raha ei ole periaatteessa este selkokirjan julkaisemiselle, sillä siihen voi hakea valtionavustusta. Avustuksen myöntää Selkokeskuksen yhteydessä toimiva työryhmä, johon Leisko-Järvinen kuuluu.
”Apurahaa voivat hakea sekä kirjoittajat, kustantaja että mahdollinen kuvittaja. Myönteinen apurahapäätös on usein kustantamisen ehto, mikä tarkoittaa, että selkokirjan julkaiseminen on hyvin voimakkaasti tuettua”, hän kertoo.
Ilman valtionavustusta vuodessa ilmestyisi arviolta 1 – 5 selkokirjaa.
Leisko-Järvisen mielestä selkokirjan tekeminen on kirjoittajalle sekä mahdollisuus kertoa tarinansa että johdattaa kirjojen pariin sellaisia ihmisiä, jotka jäisivät muuten kirjallisuuden ulkopuolelle.
”Kun kyse on lapsista ja nuorista, yksi pieni selkokirja voi ratkaista yllättävän paljon asioita.”
Hallitus lakkautti viime syksynä vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotuen, jonka avulla kirjastot pystyivät ostamaan monipuolisesti selkokirjoja, kulttuurilehtiä ja runoutta. Tuen suuruus oli yli 800 000 euroa.
Leisko-Järvisen mielestä ostotuen lakkauttaminen lisää alueellista eriarvoisuutta. Kaikkien kuntien kirjastoilla ei ole varaa ostaa selkokirjoja ilman tukea.
Kirjastojen valikoiman heikkeneminen taas vaikuttaa suoraan selkokieltä tarvitsevien mahdollisuuksiin tutustua uuteen kirjallisuuteen, sillä monilla ei ole varaa tai mahdollisuutta ostaa kirjoja itselleen.
”Henkilöt, jotka tarvitsisivat kaikkein eniten tukea lukemiseen, saattavat jäädä kokonaan ilman uutta luettavaa”, Leisko-Järvinen sanoo.
Auli Kulkki-Nieminen muistuttaa, että kaikilla pitäisi olla pääsy tietoon ja teksteihin ylipäätään. Tähän lukeutuu kaikki kaunokirjallisuudesta ja infoteksteistä journalistisiin artikkeleihin asti.
Hän sanoo, ettei ihmisiä pidä yrittää muuttaa tekstien vuoksi vaan tekstejä voidaan muokata ihmisiä varten.
”Selkokielen avulla pystytään toteuttamaan ihmisten viestinnällisiä oikeuksia. Uskon, että selkeällä viestinnällä, selkeällä yleiskielellä ja selkokielellä on ihan vissi tilaus tässä ajassa. Niiden arvostus ei varmastikaan vähene vaan kasvaa entisestään tulevaisuudessa.”
Lue lisää saavutettavuudesta Journalistin 5/2024 jutusta.
Uusimmassa lehdessä
- Kohu arabiankielisistä uutisista kuumensi repivän Yle-rahoituskeskustelun. Uutisankkuri Esraa Ismaeel on seurannut keskustelua ihmeissään.
- Sinuhe Wallinheimo kiinnostui kaupallisen median ahdingosta ja hakeutui Ylen hallintoneuvoston johtoon. Läheiset välit Vesa-Pekka Kangaskorpeen ovat hänelle arka paikka.
- Kulttuurin leikkaukset hukkaavat ammattitaitoa peruuttamattomasti
