Näinkö on?

Teit paikallisesta varuskunnasta 46-sivuisen erikoisliitteen, koska fanitat armeijaa, Pasi Koivumaa

Karjalaisen päätoimittaja on toimituksessa pidetty hahmo, mutta epäilee Stalinin ja Hitlerin ajatelleen itsestään samoin.

Annat uutispäälliköillesi vapauden johtaa arjen työtään, jotta voit keskittyä olemaan Karjalaisen toimitusjohtaja.
Pitää paikkansa, ja annan myös myyntipäälliköille vapauden johtaa arkeaan kertomalla heille, että keskityn lehden päätoimittajan tehtäviin. Näin kukaan ei tiedä, mitä teen täällä.

Olet toimituksessa pidetty hahmo, mutta toisinaan mietit, mistä se johtuu.
Tästä en ole varma. Toisaalta myös Adolf Hitler ja Josif Stalin saattoivat ajatella olevansa pidettyjä hahmoja. Kannattaa siis varoa ylläpitämästä kuvitelmaa, että olisi kaikkien mielestä hyvä tyyppi.

Laakkosen perheen autobisneksissä ei ole tutkivalle journalistille mitään tutkittavaa. Piste.
Tuo ei ole ainakaan minun komentoni toimitukselle. Päinvastoin. Kyllä siellä tutkittavaa on, kuten se, miten hyvin täällä perustettu autokauppa on pärjännyt kilpaillulla alalla. Sama koskee meidän painotaloamme.

Karjalaisen toimituksessa omistaja-Laakkoset eivät kuulemma häärää, mutta sinä saat kuunnella omistajan huolia uupumiseen asti.
Ei minun tarvitse, vaan he tarjoavat minulle olkapäätä, johon voin nyyhkyttää meidän alamme huolia.

Kun PunaMusta Media jakaa osinkoja, sinäkin saat mukavan potin. Sen jälkeen on ihan okei, että konsernin työntekijöitä lomautetaan.
En saa, koska en omista yhtiön osakkeita, mutta ymmärrän, mitä ajat takaa. Viime vuoden osingonjakopäätös näytti pahalta, mutta edellisvuoden tuloksen jaolla ei ollut tekemistä koronan tuomien ongelmien kanssa.

Alaisesi eivät tiedä, milloin olet tosissasi ja milloin vitsailet.
Jos tuo on totta, olen siitä oikein tyytyväinen. Sehän edesauttaa minun johtamistani, koska se aiheuttaa pelonsekaista kunnioitusta. Vitsikin on parhaimmillaan, jos sitä ei täysin tajua.

Et ole 13 vuoden jälkeenkään ihan varma, nauravatko alaiset jutuillesi vain siksi, että olet heidän pomonsa.
Olen varma, että he nauravat enemmän minulle kuin jutuilleni.

Maakuntalehden tärkein tehtävä on ajaa maakunnan etua. Sinun tärkein tehtäväsi on vahtia, ettei sanaliittoa ”alun perin” kirjoiteta lehdessä yhteen.
Pitää paikkaansa, ja sama pätee sanaliittoihin niin ikään ja totta kai. Olen aina ollut vähän kielioppinatsi ja tauti on pahentunut iän myötä. Minua potuttaa, jos toimittajat eivät osaa kielioppia. Sehän on meidän työkalumme.

Saat näppylöitä siitä, kuinka huonosti helsinkiläiset toimittajat ymmärtävät PunaMusta Median liiketoimintaa.
Näppylät ovat vähättelyä. Kyse on paukamista ja muista vakavammista ihotaudeista. Ihmettelen todella, miten huonosti kotiläksyt on tehty. Tämä pätee myös Journalistiliittoon. Me olemme 80-prosenttisesti painotalo ja vain viidesosa liikevaihdosta tulee mediatoimialalta.

Olet edelleen vihainen Stefan Wallinille (r.) siitä, että hän lakkautti vuonna 2012 Kontiolahden varuskunnan, mutta säilytti ruotsinkielisen Dragsvikin.
En ole vihainen enkä maalita häntä. Päätös edusti ilmiötä, jossa sektoriministeri saa yksin päättää isoista asioista. Se voi johtaa kotiinpäin vetämiseen, kuten tässä kävi.

Lakkautusuhan alla teit varuskunnasta 46-sivuisen erikoisliitteen, koska fanitat armeijaa.
En ole militantti, mutta fanitan armeijaa, kuten muitakin yhteiskuntaa ylläpitäviä tahoja eli poliisia ja oikeuslaitosta. Fanitan myös demokratiaa ylläpitäviä tahoja, kuten eduskuntaa ja puolueita. Olemme muuten tehneet liitteen myös Mustanaamiosta ja huhtikuussa tuli ulos SMP-liite.

Palautit sotilaspassisi puolustusministerille protestina varuskunnan lakkauttamiselle. Se oli valtiomiestason ele.
Tuskinpa oli, sillä siihen pysähtyi minun ylenemiseni reserviupseerina, eikä kutsuja kertauksiin ole sen koommin kuulunut. Tiesin astuneeni soveliaisuuden rajan yli, koska ele teki minusta poliittisen toimijan. Se oli silti harkittu rikos.

Karjalainen on entinen kokoomuksen äänenkannattaja, kuten sinäkin, paitsi että et ole entinen kokoomuksen äänenkannattaja.
Kolumnissani kerroin taannoin, että olen äänestänyt neljää eri puoluetta enkä ole kokoomuksen äänenkannattaja päätoimittajanakaan. Lehti on puolueisiin sitoutumaton ja minä olen puolueisiin sidotun edustuksellisen demokratian kannattaja.

Asut omakotitalossa ja olet julistanut ”sodan myyriä vastaan”. Jyrsijöiden tuhoaminen saa lehdessäsi huomattavan paljon palstatilaa.
Ei saa, kun eivät nämä tottele. Mielestäni pitäisi olla leh- den linja, että luonnon kiertokulku ei häiriinny, vaikka myyrät ja muut jyrsijät tuhottaisiin.

Olet jääkiekkojoukkue Kärppien innokas kannattaja. Se on pesä- ja koripallokaupungissa hyvä tapa erottua.
Kannatan myös Jokipoikia, mutta tykkään uhota ja mekkaloida Kärpillä ja lappilaisilla juurillani. Sitä paitsi Joensuu on vahva kiekkokaupunki.

Laulat aina toimituksen tilaisuuksissa Eaglesin Desperadoa. Ja miksi et laulaisi, kun ääni ja nuottikorva ovat kunnossa.
Tämä on vähän legendaa, sillä puhun usein laulamisesta, ja sillä on lähinnä pelotevaikutus. En juurikaan laula toimituksen tilaisuuksissa, mutta muissa tilaisuuksissa kyllä, jos olemme siirtyneet karaokevaiheeseen.

Vaihdoit farkut verkkarihousuihin jo kauan ennen etäpalavereihin siirtymistä.
Tulin Pohjois-Karjalaan vuonna 1995, ja se on yksi minun elämäni tärkeimmistä ja onnellisimmista päätöksistä.

Näinkö on -juttusarjassa esitetään kohtuuttomia väitteitä. Sarjan aiemmat osat voit lukea täältä.

Pasi Koivumaa, 56

Karjalaisen päätoimittaja ja toimitusjohtaja sekä Puna Musta Median toimialajohtaja vuodesta 2008.

Aiemmin Karjalaisen politiikan toimittaja, artikkelitoimittaja, pääkirjoitustoimittaja ja pääkirjoitustoimituksen esihenkilö.

1990 – 1991 ja 1997 – 1998 YK:n rauhanturvatehtävissä, muun muassa sotilastarkkailijana.

1998 – 2000 Väli-Suomen Median toimittaja, asemapaikkana Jyväskylä.

Aloitti toimittajana Pohjalaisessa 1987.

Kauppatieteiden maisteri Vaasan yliopistosta.

Sotilasarvoltaan yliluutnantti.

Syntynyt Pellossa. Asuu Kontiolahdella lähellä Joensuuta.

Perheeseen kuuluvat vaimo, koira ja kolme aikuista lasta.