”Yrittäjyydessä on parasta, että olen itse ’bossi’, eikä kukaan voi määrätä minua. Saan päättää työaikani ja sen, mitä teen. Samalla se on hankalinta. Kaikki on itsestä kiinni.”
Somevaikuttaja Nelli Orell, 18, on valokuvaaja, Helsingin Norssin abiturientti ja Journalistiliiton nuorin jäsen. Hän perusti oman Youtube-kanavansa 13-vuotiaana ja liittyi tubettajien kaupalliseen Splay Suomi -verkostoon 15-vuotiaana. Orellilla on Instagramissa ja Youtubessa kummassakin 107 000 seuraaja, Tiktokissa jo lähes 137 000.
Orell on ehtinyt julkaista kirjan, kuvittaa toisen ja perustaa ystävänsä kanssa firman, joka tuottaa yrityksille somesisältöjä. Valokuvaajaksi hän opiskeli lukion ohella Helsinki Design Schoolissa.
”Joskus tuntuu, etten pysty tekemään kaikkea. Niistä hetkistä pääsee kuitenkin yli. Pitää miettiä, että tekee yhden asian kerrallaan.”
Lukion jälkeen Orell aikoo pitää välivuoden.
”Joka suunnalta tulee kysymystä, että mihin haen jatko-opiskelemaan. Nyt haluan keskittyä töihin. Se tuntuu hyvältä.”

Uusimmassa lehdessä
- Laivayhtiö painostaa toimitusta, kilpailu on kovaa ja lehtiä omistaa sama liikemies. Ahvenanmaa on silti maailman paras paikka tehdä journalismia, sanovat toimittajat.
- Lyhyempi työaika ja oma loma houkuttelevat media-alan työntekijöitä
- Medieförbundet vill inte förhandla trots Konkurrensverkets besked om kollektiva förhandlingar för frilansare
- Kaikki armeijat tekevät propagandaa, sodasta uutisoiminen on vaikeaa ja raskasta