Media-ala

Uutistoimistotuki ehkä osaksi median koronatukea – tuen haku on alkanut

Median koronatukea voi saada journalistisen työn kustannuksiin. Myöntämisen ehtona on mainosmyynnin lasku. Erillistä uutistoimintaan suunnattua tukea on saanut aiemmin muun muassa STT.

Hallitus päätti 1. lokakuuta kertaluonteisesta viiden miljoonan euron koronatuesta journalistista sisältöä tuottavalle medialle.

Uusimpien tietojen mukaan median koronatukea voikin olla jaossa 7,5 miljoonaa.

Lisäraha tulisi uutistoimistotoimintaan suunnatusta kansallisen uutistoiminnan tuesta, johon hallitus oli alun perin varannut 2,5 miljoonaa euroa.

Lokakuussa käsittelyyn tulevassa lisätalousarvioehdotuksessa uutistoiminnan tukea ja median yleistä koronatukea ollaan yhdistämässä.

Uutistoimintaan suunnattua tukea on aiemmin saanut muun muassa Suomen Tietotoimisto STT, jolle myönnettiin 1,5 miljoonan valtionavustus vuonna 2018.

Silloin liikenne- ja viestintäministeriö tiedotti, että STT:llä on riittävät edellytykset yhtiön toiminnan vakauttamiseksi.

Ministeriön ylijohtaja Olli-Pekka Rantala kertoi perjantaina STT:lle, että 2,5 miljoonan tuki on nyt peruuntumassa, koska ministeriö ei usko, että tuki muuttaisi STT:n toiminnan kannattavaksi.

Hallituksen odotetaan neuvottelevan lisätalousarvioehdotuksesta perjantaina 23. lokakuuta.

 

Median yleistä koronatukea voivat saada paikallista, alueellista tai valtakunnallista journalismia tuottavat tiedotusvälineet journalistisen työn kustannusten eli käytännössä palkka- ja palkkiokustannusten kattamiseksi.

Mediayritys voi hakea tukea omistamalleen tiedotusvälineelle. Tuen saamisen ehtona on, että sekä yrityksen että tiedotusvälineen mainosmyynti on laskenut. Myös yrityksen liikevaihdon on pitänyt laskea.

Yksittäinen yritys voi saada tukea enintään 800 000 euroa.

Rahat jaetaan tuen saajille suhteutettuna niiden työllistämien journalistien määrään. Määrään lasketaan sekä palkkasuhteessa olevat että freelancepalkkiot henkilötyövuosiksi muutettuina.

Kertaluonteista avustusta voi hakea kirjallisesti Liikenne- ja viestintävirastolta. Tuen haku aukesi 20. lokakuuta ja jatkuu 17. marraskuuta saakka. Lisätietoja hausta julkaistaan viraston nettisivuilla traficom.fi.

Lue lisää: Hallitus päätti median koronatuesta – rahaa luvassa journalistien palkkoihin ja palkkioihin (Journalisti 1.10.2020)

 

Valtionavustus journalistisen sisällön edistämiseen

Avustusta voi saada suomalainen mediayritys, jonka mainosmyynti on koronaepidemian vuoksi vähentynyt vähintään 30 prosenttia ja liikevaihto vähintään kymmenen prosenttia huhti – toukokuussa 2020 verrattuna edeltävän vuoden vastaavaan.

Tukea voi saada tiedotusväline, jonka mainosmyynti on vähentynyt 30 prosenttia huhti–toukokuussa 2020 verrattuna edeltävän vuoden vastaavaan ajankohtaan.

Tukea saavan tiedotusvälineen on oltava ammattimainen.

Avustus on tarkoitettu tueksi koronaepidemian aiheuttamiin vaikeuksiin. Sitä voi saada enintään 800 000 euroa yritystä kohti.

Avustuksen myöntää hakemuksesta Liikenne- ja viestintävirasto viimeistään 31. joulukuuta 2020.