Journalismi

Kuka sai tukia, kuka piilotti omistuksia? Uudet tietokannat helpottavat toimittajan työtä.

Paljonko ministeriö maksoi selvityksestä?

Valtion hankinnat ovat joitakin poikkeuksia – esimerkiksi puolustusministeriön ja suojelupoliisin tietoja – lukuunottamatta kätevästi tietokannassa. Tietoja voi hakea viranomaisittain, yrityksittäin tai hankintakategorioiden perusteella. Vuosittaiset ostot ovat haettavissa vuodesta 2016 lähtien. Valtionyhtiöiden ostolaskutietoja järjestelmä ei sisällä, koska julkisuuslaki ei ulotu osakeyhtiöihin. Tutki hankintoja -palveluun on alettu lisätä myös kuntien ostolaskutietoja. Toistaiseksi saatavilla on vasta Helsingin ja Vantaan tietoja. Monet kunnat ovat kuitenkin jo vuosien ajan julkaisseet ostolaskutietojaan avoimena datana omilla verkkosivuillaan. Lisäksi esimerkiksi Sitra on julkaissut ostolaskutietonsa. Olipa tietoja julkaistu tai ei, kenellä tahansa on oikeus saada ne julkisuuslain nojalla pyytämällä niitä viranomaiselta kirjallisella tietopyynnöllä. Ostolaskutietojen perusteella toimittaja voi tehdä tietopyyntöjä yksittäisistä hankinnoista saadakseen kopiot niin laskuista kuin hankintapäätöksistä tai muista hankintaan liittyvistä asiakirjoista. tutkihankintoja.fi

Ketkä perustivat yrityksen?

Yritysten tilinpäätökset on saanut sähköisenä jo pitkään. Marraskuusta 2014 alkaen kaikki muutkin yritysten toimittamat asiakirjat on skannattu ja löytyvät Patentti- ja rekisterihallituksen Virre-tietopalvelusta. Näitä ovat perustamisilmoitukset sekä yhtiökokousten tai hallitusten pöytäkirjat koskien kaupparekisteriin ilmoitettavia muutoksia.

Paljonko ministeriö maksoi selvityksestä? Valtion hankinnat ovat joitakin poikkeuksia – esimerkiksi puolustusministeriön ja suojelupoliisin tietoja – lukuunottamatta kätevästi tietokannassa. Tietoja voi hakea viranomaisittain, yrityksittäin tai hankintakategorioiden perusteella. Vuosittaiset ostot ovat haettavissa vuodesta 2016 lähtien. Valtionyhtiöiden ostolaskutietoja järjestelmä ei sisällä, koska julkisuuslaki ei ulotu osakeyhtiöihin. Tutki hankintoja -palveluun on alettu lisätä myös kuntien ostolaskutietoja. Toistaiseksi saatavilla on vasta Helsingin ja Vantaan tietoja. Monet kunnat ovat kuitenkin jo vuosien ajan julkaisseet ostolaskutietojaan avoimena datana omilla verkkosivuillaan. Lisäksi esimerkiksi Sitra on julkaissut ostolaskutietonsa. Olipa tietoja julkaistu tai ei, kenellä tahansa on oikeus saada ne julkisuuslain nojalla pyytämällä niitä viranomaiselta kirjallisella tietopyynnöllä. Ostolaskutietojen perusteella toimittaja voi tehdä tietopyyntöjä yksittäisistä hankinnoista saadakseen kopiot niin laskuista kuin hankintapäätöksistä tai muista hankintaan liittyvistä asiakirjoista. tutkihankintoja.fi

Esimerkiksi Suomen Kuvalehden uutisoima tieto kahden perussuomalaisten kansanedustajan ja kiinalaismiehen yhteisestä yrityksestä löytyy parilla klikkauksella Virrestä yhtiön perustamissopimuksesta. Etelä-Suomen Sanomat puolestaan löysi uutisen paikallisen jääkiekkojoukkueen kassakriisistä kaupparekisteriin toimitetusta kokouspöytäkirjasta.

Journalisti voi ottaa oppia myös poliisilta ja kiinnittää huomiota muutosilmoituskuitteihin: bulvaaniyhtiöiden todellinen vallankäyttäjä voi paljastua tilisiirto- tai korttimaksutositteiden avulla. Myös yhtiöiden käyntiosoitteet, puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet voivat kytkeä yhteen yrityksiä, joilla ei näennäisesti pitäisi olla tekemistä toistensa kanssa. Samaan aikaan samaan osoitteeseen rekisteröidyt yhtiöt olivat tärkeä johtolanka Ylen Nuorisosäätiö-paljastuksissa.

Tilinpäätökset sekä rekisteri-ilmoitukset liitteineen maksavat 3,22 euroa kappaleelta. Sopimusasiakas saa asiakirjat puoleen hintaan. Sopimusasiakkuus maksaa 200 euroa ensimmäiseltä vuodelta ja sen jälkeen 20 euroa vuodessa.

virre.fi

Onko virkamiehellä offshore-yhtiö?

Vuonna 2013 Helsingin Sanomat teki paljastuksia Suomen talouseliitin salatuista sijoitusyhtiöistä. Ne perustuivat Luxemburgin virallisessa lehdessä julkaistuihin ilmoituksiin.

Nyt sama lehti on tutkivan journalismin järjestö OCCRP:n Aleph-hakukoneessa yhdessä 18 muun maan virallisten lehtien kanssa. Hakukoneesta löytyvät myös monien maiden kiinteistörekisteritiedot ja julkistetut tietovuotoaineistot. Tiedot ovat hyödyllisiä niin ulkomaisten sijoittajien taustojen selvittämisessä kuin suomalaisten mahdollisesti ulkomaille perustamien yhtiöiden etsimisessä.

Erityisesti yritystietojen maailmanlaajuiseen etsimiseen erinomainen palvelu on myös ilmainen, yli sadan maan kaupparekisteritietoja sisältävä OpenCorporates. Suomalaisten hämäräliikemiesten suosiman Viron ilmaisten kaupparekisteritietojen selaamiseen soveltuu Teatmik, joka myös visualisoi henkilöiden yritysyhteydet.

aleph.occrp.org, opencorporates.com, teatmik.ee

Paljonko ministerin yhtiö sai yritystukea?

Yritystuet ja muut julkiset tuet ovat hyvä lähde vallan väärinkäyttöä epäilevälle. Julkisen rahan ohjaaminen omaksi tai lähipiirin eduksi on perinteisimpiä korruption muotoja ja sitä tapahtuu julkisten hankintojen ohella myös julkisten tukien kautta.

Entisen Tekesin eli nykyisen Business Finlandin myönnetyt ja maksetut tuet vuodesta 2010 lähtien ovat saatavilla yhtiön verkkosivuilla. Raha-automaattiyhdistyksen avustukset eli nykyiset sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEA:n tukitiedot ovat haettavissa verkkosivuilla vuodesta 2017 eteenpäin. Vuosien 2000 – 2016 tiedot voi ladata Excel-tiedostona.

EU:n rakennerahastoista myönnetyille tuille on omat tietokantansa ohjelmakausilta 2007 – 2013 ja 2014 – 2020. Kaikista rahoituksista voi pyytää tietopyynnöllä lisätietoja tuen myöntäneeltä viranomaiselta.

businessfinland.fi, avustukset.stea.fi, www.eura2007.fi/rrtiepa, www.eura2014.fi/rrtiepa