Nimitys

Muutosjohtaja Satu Takala siirtyi Ylelle ja opettelee seuraavaksi radio- ja tv-työtä

Mitkä ovat Yle Pohjanmaan vahvuudet?

”Yle on Suomen suurin uutistalo, ja se näkyy monessa asiassa. Talosta löytyy tosi monen alan erikoisasiantuntijuutta. Olen iloinen, että saan olla osa tätä. Ylessä journalismi on ykkönen, sitä arvostetaan. Puhumme koko ajan siitä, miten pystyisimme mahdollisimman hyvin palvelemaan ihmisiä tällä alueella, varsinkin nyt korona-aikoina.”

Millaisena näet alueellisen Ylen roolin kriisitilanteissa?

”On tärkeää pystyä kertomaan alueen ihmisille, mitä täällä tapahtuu, miten koronatilanne täällä etenee ja miten se vaikuttaa esimerkiksi kuntien toimintaan. Kaupallisella medialla täytyykin olla maksumuurit, sehän on ihan elinehto. Mutta Ylen rooli on tärkeä ihan lähidemokratiammekin kannalta. Tietoa täytyy tarjota niillekin, joilla ei ole mahdollisuutta siitä maksaa.”

Mitä ajattelit Yle Pohjanmaasta Ilkan aikoinasi?

”Ajattelin Yleä isojen projektien yhteistyökumppanina. Teimme yhdessä muun muassa laajan kuntavaalikiertueen vuonna 2017. Pohjalaisessa vallitsi selkeä kilpailutilanne kadun toisella puolella sijainneen Vasabladetin kanssa, mutta Ylen ja Ilkan kohdalla en nähnyt enkä näe vastaavaa asetelmaa. Maakuntalehteä kohtaan yleisön paine on vielä kovempi. Joskus hyvinkin pienistä asioista pitäisi saada maakuntalehteen juttua.”

Mitä vahvuuksia tuot Ilkasta Ylelle?

”Olen vetänyt isoja muutosprosesseja viime vuosina, kuten Ilkan ja Pohjalaisen toimitusten yhdistämisen, maksumuurin käyttöönoton ja lehden formaattimuutoksen. Uskon, että minut valittiin tehtävään tämän muutosjohtajuuden kokemukseni vuoksi. Eri paikkoihin hajautetusta toimituksesta minulla on myös kokemusta. Sunnuntaisuomalaisen toimitus oli eri puolilla Suomea, ja Ylelläkin on ihmisiä Vaasassa, Seinäjoella ja Kokkolassa. Radio- ja tv-työt taas ovat niitä, joita alan opetella.”

Olet tehnyt työurasi Pohjanmaalla. Mistä pohjalaisuuden vahvoista puolista saat voimaa?

”Läheiset ovat tärkeitä, samoin tutut paikat ja tietyllä tavalla identiteettini totta kai on rakentunut täällä. Usein puhutaan stereotyyppisestä pohjalaisuudesta tai stereotyyppisistä pohjalaisista. En pidä sellaisesta puheesta. Täällä ollaan ihan tavallisia ihmisiä!”

Mitä tavoitteita haluaisit Yle Pohjanmaan lähiaikoina saavuttavan?

”Haluaisin vahvistaa verkkotekemistämme, ja olla vielä hieman enemmän läsnä alueen ihmisten päivittäisessä mediankäytössä. En ole ollut täällä vielä kauaa, mutta täytyy sanoa, että toimitus tekee koko ajan hienoa työtä koronauutisoinnissa.”

Satu Takala, 46, aloitti maaliskuun lopulla Yle Pohjanmaan päällikkönä. Hän oli Ilkan päätoimittaja vuodet 2012 – 2019. Sitä ennen hän työskenteli Ilkan ja Pohjalaisen yhteistoimituksessa toimituspäällikkönä. Takala siirtyi Yle Pohjanmaahan jo vuoden alussa, ensin verkkotuottajaksi. Takala on filosofian maisteri.