Työelämä

Koko maan asuttaja

Vihreän Langan toimittaja Jenni Leukumaavaara palasi kotiseudulleen pohjoiseen ja huomasi, että haluaa asua Helsingissä.

Kymmenen vuotta työelämää Helsingissä ajoivat Jenni Leukumaavaaran uupumuksen partaalle.

Hän teki uutistyötä määräaikaisissa työsuhteissa, sinnitteli eri toimituksissa sähkeitä ja uutissilppua kirjoittamalla ja mietti, onko tämä sitä mitä haluaa oikeasti tehdä.

Ei ollut. Kun parisuhdekin päättyi, siteet Helsinkiin ohenivat merkittävästi. Vastaavasti perhe, kesämökki ja Helsingin Sanomien kanssa pohjustettu avustajasopimus tekivät Lappiin paluusta houkuttelevan vaihtoehdon.

Vuonna 2011 Leukumaavaara muutti takaisin pohjoiseen ja asettui Rovaniemelle. Freelancetyö pohjoisessa oli antoisaa ja kehitti häntä toimittajana, mutta hän kaipasi työyhteisöä, säännöllisiä tuloja ja ystäviään, joista suurin osa asui Helsingissä. Muutto Helsinkiin alkoi tuntua mahdolliselta.

”Pari vuotta sitten olin Jokesin kurssilla ja yövyin kaverini luona Helsingissä. Rupesin tinderöimään ja löysin Punavuoressa asuvan inarilaisen miehen”, Leukumaavaara kertoo.

”Viime viikolla allekirjoitimme asuntolainapaperit.”

 

Leukumaavaara sai Vihreästä Langasta vakituisen työn politiikan toimittajana. Lapin-tuntemus ja hyvät paikalliskontaktit vaikuttivat siihen, että hän sai paikan.

Monen muun lehden tavoin Vihreää Lankaa vaivaa Helsinki-keskeisyys. Leukumaavaaran yksi tavoite onkin tuoda maakuntien ääntä lehteen. Hän käy säännöllisesti juttukeikoilla eri puolilla Suomea.

Vihreän Langan toimituksessa käydään kipakoita aluepoliittisia keskusteluja ikuisuusaiheesta: Onko koko maa pidettävä asuttuna? Leukumaavaara käsittelee aihetta jutuissaan, mutta hänellä ei ole kysymykseen ehdotonta kantaa, kuten ei ole lehdelläkään.

Kesällä Yle teki asiasta kyselyn ja sai tulokseksi, että enemmistö suomalaisista haluaa pitää koko maan asuttuna. Leukumaavaara toivoo samaa, mutta tunnistaa tulokseen liittyvän, vähän koomisenkin ristiriidan.

”Minäkin haluan pitää koko maan asuttuna, mutta muutin juuri asumaan Helsingin ytimeen.”