Sosiaalitoimittajien yhdistyksen seminaarissa pohditaan, onko erikoistumiselle tilaa. Seminaari järjestetään Helsingissä 20. maaliskuuta.
Miten mahtuvat sosiaaliasioihin erikoistuneet toimittajat urheiluun, talouteen, terveyteen, kulttuuriin, matkailuun ja tieteisiin erikoistuneiden kollegoiden keskuuteen? Onko heitä? Muun muassa tätä pohditaan sosiaalitoimittajien yhdistyksen seminaarissa.
Sosiaalitoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja Kristiina Koskiluoma uskoo, että erikoistuneelle sosiaalijournalismille on tarvetta. Hänen johdollaan seminaarissa aiheesta keskustelevat tutkijatohtori Sinikka Torkkola Tampereen yliopistosta sekä Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Reetta Meriläinen ja toimittaja Maija Aalto.
Sosiaalijournalismin asemaa arvioi myös vuosina 2013 – 2016 ilmestyneen Noste-lehden toimituspäällikkönä toiminut Huoltajasäätiön toiminnanjohtaja Lea Suoninen-Erhiö.
Onko sosiaalijournalismille tilaa? Seminaari tiistaina 20. maaliskuuta kello 12 – 15 Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa, luokka 1003, Ratapihantie 13, Helsinki.

Uusimmassa lehdessä
- Ylen Kajaanin kutistunut toimitus seuraa koko Kainuuta. Seurasimme päivän, miten väki riittää deskiin, Oulujärven jäälle ja Suomussalmelle pitkän ajomatkan päähän.
- Ministeriö lupaa suitsia työttömyyskorvausten selvitysbyrokratiaa
- Milloin verkossa roihuava rasismi kelpaa juttuaiheeksi?
- Kulturtidskrifter slåss om krympande anslag – Astra har näsan över vattenytan