Journalismi

Infograafikon anatomia

Oma tiedonhaku on tärkeä osa graafikko Hannu Kyyriäisen työtä.

Isä oli Kauhavalla kasvaneelle Hannu Kyyriäiselle lapsuuden sankareista suurin. Isä oli taitava piirtäjä, ja poika halusi olla yhtä hyvä. Kyyriäinen piirsi ensimmäiset sarjakuvansa jo päiväkoti-ikäisenä, ja ala-asteen loppupuolella hän alkoi tehdä harjoituksia taideoppikirjoista.

Lukion ja armeijan jälkeen Kyyriäinen pääsi Lapin yliopistoon opiskelemaan graafista suunnittelua. Sieltä hänen tiensä vei ensin Kalevaan, sitten Aamulehteen ja vuonna 2010 Suomen Kuvalehteen.

Journalistin Omakuvan pohjaksi Kyyriäinen otti Leonardo Da Vincin Vitruviuksen miehen.

”Viittaus on vähän klisee, mutta toisaalta se on ihmisille tunnistettava. Da Vincin tarkoituksena oli löytää geometria ihmisen anatomiasta, ja itselläni oli mielessä jonkinlainen infograafikon anatomia. Verrattuna Vitruviukseen minulla on kuitenkin kämmenen verran liian pitkät kädet ja aivan liian pitkät jalat.”

Graafikon työssä pitkillä raajoilla ei ole juuri merkitystä, mutta miekkailuharrastuksessa ne antavat etua.

 

Kuvan ympärillä Kyyriäinen esittelee muun muassa muuttohistoriansa, työtiiminsä ja neuvolakorttiin pohjautuvan kasvukäyränsä. Hän myös teetti grafiikkaa varten pikamittauksen kehonsa koostumuksesta.

Mittauksen ajatuksena oli paitsi tuoda huumoria visualisointiin myös hankkia uutta tietoa. Kyyriäinen ei koosta grafiikoitaan pelkästään toimittajien etsimistä tiedoista vaan kerää informaatiota myös itse.

”Hyvä puoli tällaisissa projekteissa on, että pääsen vaikuttamaan enemmän aineistoon. Grafiikkaan tarvitaan usein paljon yksityiskohtaista tietoa vaikkapa siitä, millainen joku auto tai laiva on.”

Huono puoli kokonaan omissa projekteissa on, että piirtämiseen jää vähemmän aikaa. Yleensä Kyyriäinen työskenteleekin työparina toimittajan kanssa.

”Parasta on, jos pääsee alusta asti mukaan ideoimaan grafiikkaa, jolloin voi heti tuoda omaa ammattitaitoansa mukaan. Graafikolla on usein näkemys siitä, mikä on sopivan kokoinen rajaus grafiikan aineistoon ja mitä ylipäätään kannattaa tehdä grafiikkana vai kannattaako visualisointi tilata kuvittajalta.”

Uuden projektin aloitusta Kyyriäinen pitää työnsä kohokohtana.

”Siinä vaiheessa kaikki tuntuu olevan vielä mahdollista. Rajoitukset tulevat vasta, kun aletaan kerätä aineistoa.”

Valmiit työt Kyyriäinen mieluiten piilottaa pariksi viikoksi silmistään.

”Pienen tauon jälkeen ainakin osa töistä alkaa uudelleen näyttää omasta mielestä hyviltä.”

 

Lähteet: Leonardo da Vincin Vitruviuksen mies, Kehonkoostumusmittaus InBody 770 -laitteella, Veikko ja Sirpa Kyyriäisen arkisto.