”Kaikista pahinta toimittajalle on, että alkaa sensuroida itse itseään jo ennen kuin ongelmia ilmenee”, sanoo La Repubblican politiikan toimittaja Antonio Fraschilla.
”Italiassa on paljon toimittajia, jotka joutuvat liikkumaan turvasaattueessa esimerkiksi mafian vuoksi. Italiassa on muutenkin vaikea työskennellä toimittajana täysin vapaasti, sillä politiikalla on suuri vaikutus mediaan. Itse työskentelen Sisiliassa La Repubblicalle ja voin sanoa olevani 100-prosenttisen vapaa.
Painostusta tulee kuitenkin toimituksen ulkopuolelta, varsinkin poliitikoilta. Kun kirjoitan asioista, joista poliitikot eivät haluaisi pitää meteliä, ärsytän heitä. Silloin he saattavat olla antamatta minulle uutisia tai asiakirjoja, ja muutenkin he yrittävät sulkea minut ulkopuolelle.
Minut on haastettu oikeuteen monta kertaa. Usein tuntuu, että sen tarkoituksena on ollut pelotella ja lopettaa tietystä aiheesta kirjoittaminen. Oikeusjuttuihin menee paljon aikaa hukkaan, ne voivat kestää vuosia.
Olen tälläkin hetkellä syytettynä noin kymmenessä oikeusjutussa. Olen onnekas, sillä lehti puolustaa minua. Jos joutuisin maksamaan kulut omasta pussistani, se olisi lähes mahdotonta. Silloin olisi myös mahdotonta kirjoittaa tietyistä aiheista. Tähän mennessä olen voittanut joka kerta.
Saan painostusta myös paikallisilta yrityksiltä, jotka uhkaavat vetää mainoksensa lehdestä. Joskus painostuspuheluita tulee minulle, joskus taas pomolleni. Ne eivät ole kuitenkaan koskaan vaikuttaneet työhöni.
Pohdin sananvapautta usein. Kaikista pahinta toimittajalle on, että alkaa sensuroida itse itseään jo ennen kuin ongelmia ilmenee.”
Lue myös:
Suomi: Vapaan sanani rajat
Yhdysvallat: Valtio väijyy vuotajia
Somalia: Aseistettu vartija turvana
Viro: Yleinen mielipide rajoittaa
Turkki: Olemme äärimmäisen huolellisia
Ruotsi: Ongelmana viestintäosastot
Puola: Itsesensuuri pahin uhka
Venäjä: Valtakoneisto vaatii uskollisuutta
Valko-Venäjä: Itsesensuuri rajoittaa
Brasilia: Toimituksen linja rajoittaa
Hongkong: Vapaustaistelija

Uusimmassa lehdessä
- Kerttu Kotakorpi toivoo ilmastojournalismin uskovan parempaan, vaikka se on vaikeaa
- Puoluekannatuskyselyt selvittävät suomenkielisten mielipiteitä, vaikka Suomessa asuu jo 600 000 vähemmistökielistä
- Hallituksen heikennykset työehtoihin luovat painetta tes-pöytiin
- Journalismin pitää kertoa, miten elää rikkinäisessä maailmassa