Köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto EAPN-Fin perustaa uuden journalistipalkinnon, jonka kriteerejä ideoidaan Helsingissä 24. toukokuuta.
Ihminen hukkuu makrotason talouspuheeseen. Siksi Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto EAPN-Fin on perustamassa uutta journalistipalkintoa.
”Pelkkä myötätuntoinen kertomus ei riitä, vaan juttuihin olisi hyvä liittää syy-yhteyksiä: miksi tällaisiin tilanteisiin joudutaan? Tällaista kirjoittelua haluaisimme rohkaista”, sanoo verkoston sihteeri Anna Järvinen.
EAPN-Fin kutsuu journalisteja mukaan ideoimaan palkinnon kriteerejä työpajaan 24. toukokuuta Helsingissä. Työpajaan kutsutaan myös tutkijoita sekä köyhyyttä itse kokeneita. Palkinnon saajan valitsee loppusyksystä kokemusasiantuntijoiden raati.
Uuden palkinnon esikuvana on itävaltalainen ”von unten” -journalismipalkinto, jota on jaettu vuodesta 2010. Vastaavaa palkintoa aiotaan jakaa tänä vuonna myös Unkarissa, Kroatiassa, Islannissa, Saksassa, Slovakiassa ja Virossa.
Syksyllä käynnistyvään kilpailuun etsitään juttuja tai kuvia, jotka on julkaistu ajalla 1. marraskuuta 2015 – 31. lokakuuta 2016. Työnsä kilpailuun voi ilmoittaa myös itse.
Ilmoittautumiset työpajaan: eapn.fi

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom