”Mielestäni sananvapaus on Puolassa samalla tasolla kuin muissa Euroopan maissa. Tilanne ei ole niin dramaattinen kuin moni saattaa kuvitella”, Gazeta.pl-verkkolehden toimittaja Joanna Sosnowska sanoo.
“Suurin uhka toimittajan sananvapaudelle on toimittaja itse. Joskus työhömme yritetään toki vaikuttaa ulkopuolelta esimerkiksipoliittisin perustein. Silti suurin virhe, jonka toimittaja voi tehdä, on alkaa sensuroida itseään tämän painostuksen pelossa.
Pakolaistilanne synnyttää vihapuhetta myös Puolassa, mikä aiheuttaa ongelmia joillekin kollegoilleni. Minä olen teknologiatoimittaja, joten en ole tekemisissä tulenarkojen poliittisten aiheiden kanssa. Silti minuakin on uhkailtu. Teknologiayritykset pelottelevat minua joskus oikeudenkäynneillä, jos kirjoitukseni eivät miellytä. Syytteitä ei kuitenkaan ole koskaan nostettu, koska totuus on aina ollut puolellani.
Mielestäni sananvapaus on Puolassa samalla tasolla kuin muissa Euroopan maissa. Vaikka Laki ja oikeus -puolue on antanut hallitukselle oikeuden valvoa valtiollisia tiedotusvälineitä, tilanne ei ole niin dramaattinen kuin moni saattaa kuvitella. Esimerkiksi ajankohtaisohjelmissa saattaa nykyään olla esillä jopa enemmän vastakkaisia näkemyksiä kuin aiemmin, niin toimittajien kuin haastateltavien leireissä.
Työnantajani näkemykset eivät kohtaa Laki ja oikeus -puolueen näkemysten kanssa, mutta siitä huolimatta – tai ehkä juuri sen vuoksi – nykyinen hallituksemme ei vaikuta työhöni millään tavalla. Puoluetta saa kritisoida vapaasti ja silti työskennellä mediassa.
Tärkein ohjenuora työssäni on, että otan aina vastuun sanoistani ja pidän mielessäni, että teen työtäni lukijoita varten. Lukijoita on kunnioitettava.”
Lue myös:
Suomi: Vapaan sanani rajat
Yhdysvallat: Valtio väijyy vuotajia
Somalia: Aseistettu vartija turvana
Viro: Yleinen mielipide rajoittaa
Turkki: Olemme äärimmäisen huolellisia
Ruotsi: Ongelmana viestintäosastot
Venäjä: Valtakoneisto vaatii uskollisuutta
Italia: Painostusta oikeusjutuilla
Valko-Venäjä: Itsesensuuri rajoittaa
Brasilia: Toimituksen linja rajoittaa
Hongkong: Vapaustaistelija

Uusimmassa lehdessä
- Journalistit toivovat viimein pääsevänsä raportoimaan tuhotusta Gazasta vapaasti. Miten sotauutisointi onnistui?
- Yhdistykset haluavat liiton johtoon inhimillisen journalismin puolustajan, joka pärjää työehtoneuvotteluissa
- Puheenjohtajan on katsottava kevään huolia kauemmas
- Yleläiset jäivät odottamaan, kuka saa potkut. ”Nyt katselen ikkunasta järvelle”, sanoo Tapio Termonen.