Journalismi

Lehtikuva 2.0.

Vuoden lehtikuva -kilpailu palaa yhden välivuoden jälkeen uudella nimellä.

Vuoden lehtikuva -kilpailu palaa yhden välivuoden jälkeen uudella nimellä. Suomen kuvajournalistit ry:n järjestämä kilpailu on saanut tukijakseen viestintätoimisto Riannon, ja uudeksi nimekseen Kuvajournalismi 2015.

Uusittu kilpailu ottaa huomioon myös kuvakerronnan monimuotoistumisen. Mukana on nyt oma sarjansa videokuvalle ja multimedialle. Vuoden lehtikuvaajan sijaan palkitaan vuoden kuvajournalisti.

”Kuvakerronta ei ole enää pelkkää valokuvaa, eikä valokuva ole enää sidottu yhteen mediaan”, Suomen kuvajournalistit ry:n puheenjohtaja Riitta Supperi sanoo.

Supperi toteaa kilpailun paluun olevan tärkeää ennen kaikkea kuvajournalistien työn näkyvyyden kannalta.

”Samalla kilpailun avulla voidaan aina hiukan määritellä, mihin suuntaan ala on menossa.”

Supperi sanoo huomanneensa kuva-ammattilaisten joukossa kriisitietoisuuden hälvenemistä ja optimismin kasvua. Omaehtoinen tekeminen on vahvassa nousussa.

”Yhä enemmän tehdään isoja hankkeita ja pitkiä projekteja omalla riskillä, luottaen siihen, että joku hyvästä työstä lopulta maksaa.”

Lisätiedot: kuvajournalistit.fi