Hannes Heikuran Helsinki-trilogian kolmannen osan kuvia on esillä Virka-galleriassa Helsingissä 8. marraskuuta asti.
Valokuvaaja Hannes Heikura ehti saada Helsinki-trilogiansa kolmannen osan valmiiksi ennen maaliskuista kuolemaansa. End Of The Road -kirjan ja Helsingin Virka-galleriaan avatun näyttelyn kuvat on otettu Helsingin Kampissa pääasiassa öiseen aikaan. Silti ne ovat vähemmän synkkää jatkoa trilogian mustavalkoisille osille, vuoden 2011 Dark Zonelle ja vuonna 2013 valmistuneelle We Walk Alonelle.
”Tyylilliset erot aiempiin kuviin ovat selviä”, sanoo Virka-gallerian näyttelysuunnittelija Soile Pietilä.
”Nämä ovat värikuvia. Niissä on paljon punaisen eri sävyjä, ja kaupungin pintamateriaalien loistoa. Aikaisemmissa osissa olivat pääosassa varjot eri muodoissaan.”
On lohdullista ja yllättävääkin, että elämän loppua käsittelevä kokonaisuus on trilogian valoisin.
”Totta kai yksinäisyys, irrallaan olo, kenties jopa syrjäytyneisyys ovat Heikuran aiheita”, Pietilä sanoo.
”Mutta näissä kuvissa kuvaajan empatia tulee lähelle ihmistä. Tässä näyttelyssä on inhimillisyyttä aivan eri potenssiin kuin kahdessa aiemmassa.”
Hannes Heikura: End Of The Road. Matkan loppu. Like 2015.
Näyttely 8.11. asti Virka-galleriassa, Sofiankatu 1, Helsinki

Uusimmassa lehdessä
- Journalistit toivovat viimein pääsevänsä raportoimaan tuhotusta Gazasta vapaasti. Miten sotauutisointi onnistui?
- Yhdistykset haluavat liiton johtoon inhimillisen journalismin puolustajan, joka pärjää työehtoneuvotteluissa
- Puheenjohtajan on katsottava kevään huolia kauemmas
- Yleläiset jäivät odottamaan, kuka saa potkut. ”Nyt katselen ikkunasta järvelle”, sanoo Tapio Termonen.