Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja Sanoma Media Finland järjestävät syksyllä yhdessä ruokajournalismin opintokokonaisuuden.
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja Sanoma Media Finland järjestävät syksyllä yhdessä ruokajournalismin opintokokonaisuuden.
”Idea on, että osallistujat ovat jo kirjoittaneet ruoasta yleisölle ja pystyvät heti ottamaan käyttöön koulutuksen antia”, sanoo Haaga-Helian toimittajakoulutuksen johtaja Anne Leppäjärvi.
Koulutuksen aiheet ulottuvat resepteistä ja ruokakuvauksesta tutkivaan ruokajournalismiin ja elintarvikebisnekseen. Sisällön päätuottaja on toimittaja Pauliina Siniauer.
Koulutuksen tavoite on, että kepeänkin tyylin takana olisi aina ymmärrys rakenteista ja aito harkinta.
Osallistujat tekevät koulutuksen aikana töitään, mutta sparrattuina. Leppäjärvi toivoo koulutuksen auttavan lentoon myös uusia yhteistöitä.
Koko koulutuksen hinta on noin tuhat euroa. Ohjelma julkistetaan ja ilmoittautuminen alkaa 20. elokuuta.

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom