Yleisradion tuottajan Elina Saksalan kirjoittama Tuottajan käsikirja on suunnattu sekä alan opiskelijoille että ammattilaisille.
”Tuottajan ammattia on vaikea selittää kysyjille, ja joskus tuottajan on itsekin vaikea hahmottaa, mitä saa, voi ja pitää tehdä. Toivon, että kirja auttaa kirkastamaan ammatti-identiteettiä”, Saksala sanoo.
Hänestä tuottaminen on palveluammatti, joka on mahdollistamista, johtamista ja ihmisistä ja asioista huolehtimista.
”Tuottajan pitää ymmärtää vuorovaikutustaitojen tärkeys. Jos ne ovat ohuet, tuloksena on enemmän parjaavaa kolautetta kuin korjaavaa palautetta.”
Saksala on kouluttanut tuottajia Ylellä ja Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Kirjassa on kahdeksan henkilökuvaa eri alojen tuottajista, mutta ei yhtään lehtien tuottajista. Miksi?
”Listalla oli pari, joita yritin tavoittaa, mutta en onnistunut, ja sitten löytyi muita hyviä. Kaikkea haluamaani en saanut mahtumaan.”
Elina Saksala: Tuottajan käsikirja. Like 2015.

Uusimmassa lehdessä
- Mediasta yritettiin kesällä tehdä ”osapuoli”, joka haluaa vahingoittaa hallitusta. Poliitikot syyttivät rivijournalisteja, kuten Ida Erämaata.
- Kun työehtoja yritetään heikentää, työntekijöiden pitää tukea toisiaan
- Kalle Grönroos tar över Studentbladet – tidningen tvingas spara