Journalismi

Palkittu lanttujen lataaja

Yle Puheen Lanttulataamo-ohjelmaa toimittanut Heidi Laaksonen toivoisi median käsittelevän enemmän mielenterveysoireiden ehkäisyä. ”Kaikkien pitäisi pitää huolta mielenterveydestään, kuten fyysisestä kunnostaankin.”

Mielen sairauksista pitäisi puhua samalla tavalla kuin diabeteksesta, lonkkavaivoista ja muista sairauksista”, sanoo Yle Puheen tuottaja Heidi Laaksonen.

Tämä ajatus oli Laaksosen mielessä, kun hän toimitti keväällä Lanttulataamo-sarjaa. Lokakuussa Suomen Mielenterveysseura antoi hänelle valtakunnallisen mielenterveyspalkinnon stereotypioiden murtamisesta.

Laaksonen sai idean Lanttulataamosta toissa kesänä, opiskellessaan stressinhallintaa mindfulness-kurssilla.

”Halusin tehdä suorasukaisen ja reippaan ohjelman, jossa mielenterveyteen kiinnitetään huomiota ja annetaan ihan kaikille vinkkejä siihen, miten voi huolehtia henkisestä jaksamisestaan.”

 

Radiotuottajan mielestä mielenterveysaiheita käsitellään mediassa liian ongelmakeskeisesti.

”Nykyisten lääkkeiden avulla mielenterveysongelmista kärsivä voi elää hyvää ja täysipainoista elämää, mutta tästä näkee harvoin juttuja. Avoimesti sairaudestaan puhuvaa saatetaan kiitellä rohkeudesta, mutta samalla hänet leimataan iäksi ihmiseksi, jolla on ’lanttuongelmia’.”

Laaksonen oppi Lanttulataamoa tehdessään, että niinkin vaikeasta mielisairaudesta kuin skitsofreniasta voi parantua.

”Media voisi kertoa enemmän hyvistä asioista.”

Tieto mahdollisuudesta parantua skitsofreniasta ilahdutti Laaksosta siksikin, että sairaus on yleinen hänen suvussaan. Muitakin mielenterveysongelmia tuottaja on todistanut lähipiirissään.

 

Lanttulataamo päättyi toukokuussa – toistaiseksi, Laaksosen päätyö kun on tuottaa ohjelmia, tällä hetkellä Puheen Päivää, Perttu Häkkistä sekä Alia ja Husua. Lanttulataamo on silti jo kertaalleen palannut, kun Laaksonen teki elokuussa jakson uskonyhteisöjen uhreista. Häntä innoitti muun muassa Olympiastadionilla esiintynyt saarnaaja David Herzog.

”En ole kuopannut Lanttulataamoa, mutta viikoittaisena se olisi alkanut toistaa itseään.”

Laaksonen toivoo kuitenkin muiden journalistien pitävän mielenterveysaiheita esillä.

”Media ei vieläkään puhu riittävästi mielenterveydestä. Miksei työelämä voi joustaa niin, että vajaakuntoisetkin pääsisivät työnsyrjään kiinni? Miksi ihmeessä nuoret ihmiset pistetään eläkkeelle? Kun asioista puhutaan, ymmärrys lisääntyy ja ennakkoluulot hälvenevät.”