Kalevan toimituksesta irtisanotaan viisi, Sanoman aikakauslehtien toimituksista 23.
Kalevan yt-neuvottelut ovat päättyneet yhteensä 12 työntekijän vähentämiseen. Toimituksesta lähtee kahdeksan työntekijää, joista viisi irtisanotaan ja kolme jää eläkkeelle. Lisäksi toimintoja organisoidaan uudelleen sisäisillä siirroilla ja tehtävämuutoksilla.
”Lopputulos on raju. Ehdotimme neuvotteluissa pehmeämpiä keinoja, mutta mitään niistä ei otettu käyttöön”, pääluottamusmies Hanna Kuonanoja sanoo.
Sanoman Magazine Media -yksikkö muuttaa nimensä Sanoma Lifestyleksi ja myllää organisaationsa. Uudistuksien myötä aikakauslehdistä lähtee 34 työpaikkaa.
Irtisanotuista 23 teki journalistista työtä. Lisäksi Matkaoppaan ja Suuren Käsityön päätoimittajat irtisanottiin.

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom