Ainoan langettavan sai Etelä-Saimaa paljastavasta kuvituskuvasta.
16. lokakuuta pidetyssä Julkisen sanan neuvoston kokouksessa päädyttiin tällä kertaa lähinnä vapauttaviin päätöksiin. Ainoan langettavan JSN jakoi Etelä-Saimaalle, joka oli julkaissut verkkosivuillaan kuvituskuvana valokuvan lompakosta. Kuvasta pystyi erottamaan asiasta kannelleen ajokortinhaltijan nimen, syntymäajan ja allekirjoituksen.
Ison rakennushankkeen kriittisestä uutisoinnista Etelä-Saimaa sai sen sijaan vapauttavan päätöksen. JSN:n mukaan kantelun tehneen rakennusliikkeen edustajalle oli annettu asianmukainen mahdollisuus tuoda näkemyksensä esiin.
Pohjalainen, Ilkka ja Lapuan Sanomat saivat vapauttavan päätöksen törkeistä talousrikoksista tuomitun nimen julkaisemisesta. JSN katsoi henkilön paikallisesti niin tunnetuksi ja tuomion niin merkittäväksi, että nimen julkaiseminen oli aiheellista.

Uusimmassa lehdessä
- Mediasta yritettiin kesällä tehdä ”osapuoli”, joka haluaa vahingoittaa hallitusta. Poliitikot syyttivät rivijournalisteja, kuten Ida Erämaata.
- Kun työehtoja yritetään heikentää, työntekijöiden pitää tukea toisiaan
- Kalle Grönroos tar över Studentbladet – tidningen tvingas spara