Media-ala

Helsingin Sanomien uusi Turun-toimitus tekee jo juttuja, mutta tietoa tekijöistä saa nyhtää – miksi?

HS Turun juttuja on ilmestynyt Hesarissa maaliskuussa runsaasti. Hesarin kotimaan toimituksen esihenkilön Riku Jokisen mukaan toimitus on nyt täysimääräinen, ja sillä on tilat Turun Kupittaalla, mutta vielä ei ole lanseerauksen aika.

Helsingin Sanomat etsi vuodenvaihteessa toimittajia ja kuvaajaa lehden Turkuun perustettavaan uuteen paikalliseen toimitukseen. Alalla iloittiin uudesta tuotteesta ja rekrytoinneista, ja Journalisti tiedusteli uusia tekijöitä haastatteluun.  

Tammikuussa Hesarin kotimaan toimituksen esihenkilö Riku Jokinen arvioi Journalistille, että rekrytointiprosessi kestää todennäköisesti maaliskuulle. Maaliskuussa HS Turun juttuja alkoi ilmestyä runsaasti, ja tekijöiden nimet olivat lukijoiden nähtävillä. Jokinen kuitenkin viestitti, että vielä ei ole oikea aika jututtaa heitä. 

Erikseen kysyttäessä Jokinen vahvistaa, että HS Turun toimittajiksi on palkattu Rami Nieminen, Milja Virtanen, Jonna Rönkä, Toni Lehtinen ja Linda Laine. Kuvaajaksi on lisäksi palkattu Ville-Veikko Kaakinen.  

”Etenemme tämän suhteen toistaiseksi matalalla profiililla”, Jokinen totesi ja ehdotti asiaan palaamista myöhemmin keväällä ”oikeaan aikaan”. 

Miksi pidätte “matalaa profiilia”, Riku Jokinen? 

”Matala profiili” ei valitettavasti sisällä dramatiikkaa, vaan siihen on ihan pragmaattinen syy. Toimitus on ollut täysimääräinen vasta pari viikkoa, ja meillä on sisältökokeilut ja perehdytys käynnissä. Tänäänkin (30. maaliskuuta) koko Turun-toimitus on koulutuksessa. Homma ei vielä ole täydessä vauhdissa, vaan sitä käynnistellään.” 


Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi antoi joulukuussa 2021 Suomen Lehdistölle haastattelun Turun-toimituksen perustamisesta. Siihen liittyvä rekrytointi-ilmoittelu oli julkista. HS Turun juttuja voi jo lukea Hesarista

Uuden toimituksen perustaminen ja rekrytoinnit ovat iloinen asia. HS Turku tuottaa jo hyviä juttuja julkisesti lukijoiden saataville.

Milloin on tätä hetkeä oikeampi aika ”lanseerata” Turun-työnne, Riku Jokinen?  

”Tämä on normaali tuotelanseeraus, jonka kanssa tullaan ulos sitten kun ollaan siinä vaiheessa, että sen kanssa tullaan ulos. Ei tällaisia täsmällisiä päivämääriä anneta ulos tässä vaiheessa.” 

Onko HS Turulle jo suunniteltu tietty juttujen julkaisutahti? 

“Nyt on aika kokeilla, ja sisältöön liittyvien asioiden ja volyymien kanssa tullaan aikanaan ulos.”   

Kaius Niemi puhui joulukuussa ”paikallisfeatureen ja syventäviin uutisiin keskittyvästä toimituksesta”. Mihin suuntaan kehitätte sisältöjä nyt? 

”Niemen määritelmä on edelleen ajankohtainen. Haluamme tuoda uutta kiinnostavaa tarjontaa Turkuun. Hesarilla on Turussa paljon lukijoita, ja myös meiltä kaivataan siellä paikallista sisältöä. Hesari on valtakunnallinen lehti, ja digiaikana pitää välttää Helsinki-keskeistä leimaa. Pitää olla läsnä muuallakin Suomessa.” 

Jokinen vertaa HS Turun lanseerausta Helsingin Sanomien aiempaan paikallisprojektiin, jossa lehti alkoi julkaista HS Helsinkiä, Espoota ja Vantaata sekä verkkouutisia Keravalta, Järvenpäästä, Tuusulasta ja Hyvinkäältä. Helsingin, Espoon ja Vantaan paikallisuutiset ilmestyivät Hesarin paperiliitteenä vuoden 2019 alusta tämän vuoden alkuun, jolloin paikallissisällöt keskitettiin verkkoon.

”Projekti oli menestys, ja sama nuppiluku jatkaa edelleen töissä, vaikka tekeminen siirtyi digiaikaan. Paikallisuus on megatrendi, ja HS Turku on samaa jatkumoa”, Jokinen sanoo. 

Jokisen mukaan HS paikalliset lanseerattiin pääkaupunkiseudulla aikanaan samalla tavalla kuin HS Turku nyt. Tekemistä opeteltiin ensin, ja sitten oli lanseeraus. 

”Tarkka viesti ja tiedot tuodaan julki, kun on meidän näkökulmastamme aika.”