Ay-liikkeen valta on sen jäsenten valtaa

”Ay-liike vastustanee ajatusta yleiskorotuksista luopumisesta sen takia, että niillä ihmisillä, joiden palkat ovat yli taulukkopalkkojen, ei olisi enää sanottavaa kiinnostusta liittyä ay-liikkeeseen. Ay-liike ei tässä suojele työntekijöitä vaan itseään. Se ajattelee omaa valtaansa.”

Näin sanoi vihreä veteraanipoliitikko Osmo Soininvaara Helsingin Sanomien haastattelussa 13. marraskuuta.

Lausahdus kuvaa hyvin, miten ammattiyhdistysliikettä usein julkisuudessa käsitellään: ajattelematta sitä, mitä ja ketä varten se on perustettu ja miten se toimii.

Ay-liike on yhtä kuin sen jäsenet. Ei ole mitään muuta ay-liikettä. Ay-liike ei ole yhtenäinen entiteetti, joka olisi itsestään olemassa tai jolla olisi jonkinlaista itsenäistä kiveen hakattua valtaa, jota se työmarkkinoilla käyttää.

Jokainen ammattiliitto on jäsentensä muodostama yhdistys, jossa jäsenet käyttävät päätösvaltaa. Jäsenet päättävät, mitä liitto tekee ja mitä palveluja se tarjoaa.

Jos liitto kuuluu keskusjärjestöön, se käyttää siinä järjestössä jäsenenä päätösvaltaa, ja toisaalta saa keskusjärjestöstään myös asiantuntijapalveluja. Liitto voi myös olla kuulumatta keskusjärjestöön, kuten Journalistiliitto.

Liitot neuvottelevat työehdoista vain jäsenten valtuuttamina, jäsentensä puolesta. Ilman jäseniä missään liitossa ei neuvoteltaisi palkankorotuksia kenellekään, ei minimipalkkoja, ei vuorolisiä, ei lomia eikä lomarahoja. Ei osallistuttaisi työlainsäädännön valmisteluun, ei opastettaisi ja koulutettaisi, ei soviteltaisi työelämän lukuisia erimielisyyksiä.

Jäsenet päättävät, tavoitteleeko esimerkiksi Journalistiliitto työehtosopimusneuvotteluissa yleiskorotuksia, korotuksia taulukkopalkkoihin tai paikallisesti jaettavia eriä – ja missä suhteessa. Myös neuvottelijoina on työehtoasioihin perehtyneitä Journalistiliiton jäseniä.

Uusien työehtojen hyväksymisestä tai hylkäämisestä päättävät jäsenten valitsemat liiton valtuusto ja hallitus. Ammattiliitot ja työehdoista sopiminen perustuvat ihmisten vapaaehtoisuuteen ja vapaaehtoistyöhön. Ay-liike on nimenomaan ihmisten liike.

Ay-liike ei ole yhtenäinen toimija. Sellaista ay-liikettä ei ole olemassakaan. Liitoilla on toki yhteisiä etuja valvottavanaan, mutta vähintään yhtä paljon on alakohtaisia asioita ja erilaisia tavoitteita.

Työmarkkinakeskustelu on ylipäätään mahdotonta, jos sitä käydään yleistämällä jonkun alan tilanne koskemaan koko Suomea. Suomen vahvuus on työehtosopimusjärjestelmä, joka on mahdollistanut eri aloilla erilaisia sopimusratkaisuja.

Esimerkiksi lehdistössä työn hintajoustoa on taloudellisessa kriisitilanteessa voitu toteuttaa leikkaamalla lomarahoja. Yleissitovuuskriittisten mieltä on saattanut helpottaa paikallinen erä, jolla palkankorotuspotin yleisestä linjasta on voitu kohdistaa osa vain pienempipalkkaisille. Keinot ovat aina löytyneet sopimalla.

Yhteistä ay-liikkeelle on ymmärrys siitä, että palkkakeskustelussa on kysymys viime kädessä ihmisten elämän edellytyksistä.

Työntekijäjärjestöjen toimintaa saa kritisoida. Kohtuullista kuitenkin olisi, että julkista keskustelua käytäisiin faktojen eikä mielikuvien perusteella.