”Tieto antaa varmuutta neuvottelemiseen ja etenkin siihen, että voi seistä vaatimustensa takana”, kirjoittaa Terhi Tarvainen.
Tv-toimittaja epäili, ettei hänelle ole maksettu ylityö- ja sunnuntaikorvauksia oikein. Kävin hänen kanssaan läpi työsopimuksen työaikaehdot, toteutuneet tunnit sekä tein arvion ylityöstä ja siitä maksettavasta korvauksesta. Toimittaja vaati yli 1 000 euron palkkasaatavansa työnantajalta. Neuvottelu ei ollut ollut yksimielinen, mutta hän sai rahansa ja välit pysyivät hyvinä työnantajan kanssa.
Tuottajana työskennellyt henkilö puolestaan oli sopimassa uudesta työsuhteesta ja sopimuksessa työaika oli määritelty sekavasti. Jäsensin tuottajan työaikaa ja korvausperusteita siten, että hän pystyi neuvottelemaan sopimuksestaan paremmin.
Tieto antaa varmuutta neuvottelemiseen ja etenkin siihen, että voi seistä vaatimustensa takana. Työntekijällä voi olla tarvetta kartoittaa tilannettaan esimerkiksi yt-neuvotteluiden, työpaikan vaihdon tai pätkäsopimusten vuoksi. Oikean tiedon avulla työntekijä voi oikaista käsityksiään tai saada vahvistusta niiden oikeellisuudesta, ja keskittyä niihin ehtoihin, joissa on parantamisen ja neuvottelemisen varaa.
Laki- ja työehtopäivystyksestä saa apua pohtimiseen ja tukea neuvottelemiseen työnantajan kanssa. Selkeä käsitys omasta tilanteesta ja faktoista on aina neuvotteluvaltti.
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena