”Olemme monessa suhteessa hyvinkin kaukana niistä idylleitten kultaamista ajoista, [– –] jolloin ’paikkaseudun’ kotoisen äänenkannattajan niin sanottu pää saattoi ulkonaisesti ja sisäisesti jonkinlaisena pikkukaupungin originaalina käyttää työpäivänsä kaljan juomiseen tai kärpästen tappamiseen.”
Näin arvioi maaseudun sanomalehtien tilaa nimimerkki K. K. Sanomalehtimiehessä 6/1945.
K. K. vaatii maaseutulehdistöön ”pirteyttä”. Sitä voisi etsiä esimerkiksi huolitellummasta taitosta sekä kansan pariin jalkautumisesta.
”Suuremmissakin [lehdissä] on usein tapana lähettää jokin kesäharjoittelija tai parhaassa tapauksessa naistoimittaja reportaashia tekemään”, K. K. moitti.
”Mutta – kaikella kunnioituksella naistoimittajia kohtaan – naisellinen reportaashi saattaa sittenkin usein hairahtua jonkinlaiseen tyylikeikarointiin, juorupirteyden tavoitteluun, teennäiseen ’naisellisuuteen’, pintapuoleisuuteen. Miespuolinen ammattiveli sen sijaan voi laatia raportaashinsa sekä asiallisesti pätevämmin että tyylillisesti nasevammin ja iskevämmin – ja miehisessä huumorissa on kaiketi sentään useimmissa tapauksissa jotakin ryytiä ja pippuria.”
Uusimmassa lehdessä
- Johtaisiko sota Suomessa itsesensuuriin? Ukrainan opit kertovat, mitä kriisi tarkoittaa toimituksille.
- Arkinen työkalu vai internet-ajan suurin mullistus? Mediatalot eivät halua myöhästyä AI-siirtymästä
- Median pitää korjata virheensä – ja päättäjien pitää luottaa mediaan
- Konsten att behålla kritisk distans även då du bastat med politiker