Freelancevalokuvaaja Jonna Öhrnberg oli elokuun lopussa Me Naisten kuvauskeikalla Ylen Elämäni biisi -ohjelman pressitilaisuudessa. Tilaisuus pidettiin ravintolassa Finlandia-talolla.
”Se oli aika tavanomainen seurapiiripalstan keikka. Kuvat piti ottaa nopeasti, eikä valoon ja taustaan voinut juuri vaikuttaa”, Öhrnberg sanoo.
Siihen kuvaaja voi kuitenkin vaikuttaa, millä mielin julkkis juuri hänelle poseeraa.
”Katson aina ensin silmiin ja kerron, mihin kuvaan. Siitä tulee kuvattavalle helpommin olo, että keskityn ja haluan ottaa hänestä hyvän kuvan kuin että vain ryntäisin räpsimään.”
Pressissä kuvausaika oli ensin ja haastattelut sitten. Kun ohjelman uudet artistit oli julkistettu, Öhrnberg ja toimittaja Annika Vuorensola sopivat, ketkä kuviin pitää ainakin saada.
Kuvausaikaa oli kaikille lehdille yhteensä 15 minuuttia. Kyynärpäitä ei silti käytetty.
”Kyllä siinä ennemmin katsotaan, että jokainen saa työnsä tehtyä”, Öhrnberg sanoo.

Uusimmassa lehdessä
- Ammattiyhdistysliike on rakentanut Suomeen vuosikymmenet yhteiskuntarauhaa. Nyt liitot miettivät, kannattaako yhä olla kiltti.
- Aiot eläkeläisenä viedä nuorilta journalisteilta työt, Ruben Stiller
- Mediespråk i Åbo bjuder på ideologiskt språk och utrikesbevakning
- Työelämä muuttui, ja siksi liittojenkin on pakko
