Kouvolassa ilmestyvä Kouvolan Sanomat ja Kotkassa ja Haminassa ilmestyvä Kymen Sanomat julkaisivat 24. maaliskuuta pääkirjoituksen otsikolla ”Myös nuorten onnellisuudesta on syytä pitää huolta”. Etelä-Saimaa julkaisi saman kirjoituksen päivää aiemmin ja Uutis-Vuoksi kaksi päivää myöhemmin.
Yksi ja sama pääkirjoitus ilmestyi siis ainakin neljässä Keskisuomalainen-konserniin kuuluvassa Kaakkois-Suomen lehdessä.
Mitä lukijan tulisi ajatella siitä, että sama pääkirjoitus ilmestyy samana päivänä useassa lehdessä? Kertooko se, että lehdillä todellakin on yhteinen ”virallinen mielipide”? Vai pitäisikö lukijan osata ymmärtää, että se on konsernijournalismin aikakauden uusi normaali?
Lehtien yhteiset pääkirjoitukset vain jäävuoren huippu. Yhteisiä feature- ja teemasisältöjä, elokuvakritiikkejä, tv-sivuja, ulkomaan uutisia, politiikan ja koko valtakuntaa käsitteleviä uutisia on julkaistu erilaisten konserni- ja yhteistoimitusjärjestelyiden tuloksena jo vuosien ajan.
Maakuntalehdillä oli jo 1980-luvulla yhteisiä Helsingin-toimituksia, jotka seurasivat eduskunnan ja hallituksen toimintaa. Nykyisin alalla toimii kaksi laajaa yhteistoimitusta, jotka eivät kuitenkaan enää ole Helsinki-sidonnaisia vaan toimivat hajautetusti: jo vuonna 1997 perustettu Väli-Suomen Media ja 2014 perustettu Lännen Media.
Väli-Suomen Media on Keskisuomalainen Oyj:n tytäryhtiö, johon kuuluu kolme toimitusta: Uutissuomalainen, Sunnuntaisuomalainen ja Teemasuomalainen. Uutissuomalainen tuottaa uutisia konsernin parillekymmenelle päivälehdelle, kun taas Sunnuntaisuomalainen ja Teemasuomalainen taustoittavat ja tuottavat feature- ja teemasisältöjä. Jälkimmäisten osakkaana oli jo ennen tuoretta yrityskauppaa myös PunaMusta Media Oyj:n Karjalainen.
Lännen Media taustoittaa valtakunnallisia uutisia sekä tekee palvelujournalismia eri konserneja edustaville lehdille. Asiakkaiden määrä on pienentynyt tuntuvasti alkuperäisestä. Keväällä 2024 siinä olivat mukana enää TS Yhtymä Oy:n Turun Sanomat, Ilkka Oyj:n Ilkka-Pohjalainen sekä Hilla Group Oyj:n Keskipohjalainen ja Kainuun Sanomat.
Yhteiset pääkirjoitukset eivät ole yhteistoimitusten tuotosta. Niissä on kyse samalla alueella toimivien lehtien keskinäisestä yhteistyöstä, joka on alkanut jo edellisen konserniomistajan Länsi-Savo Oy:n aikana. Kaakon lehdet julkaisevat yhteisen pääkirjoituksen kahdesti viikossa. Aiheisiin haetaan nimenomaan Kaakkois-Suomen näkökulmaa.
Yhteistä aineistoa on lehdissä nykyään runsaasti, ja jakamisen pääpaino on ihan muualla kuin pääkirjoituksissa.
Hiljattain valmistunut tutkimuksemme käsittelee median keskittymistä ja sen vaikutuksia mediasisältöihin. Tutkimme Sanoman Helsingin Sanomien ja Aamulehden, Keskisuomalainen-konsernin Keskisuomalaisen ja Etelä-Suomen Sanomien sekä Kaleva-konsernin Kalevan ja Lapin Kansan uutis- ja juttutarjontaa viikon ajalta.
Tarkastelussa olivat vain printtilehdet, ja niistäkin analyysin ulkopuolelle jätettiin muun muassa urheilusivut ja nekrologit – ja ne pääkirjoitukset. Tutkimusta tehtäessä Kalevan lehdet olivat vielä Lännen Median asiakkaina.
Keskisuomalaisen lehtien sisällöstä päällekkäistä oli 35–38 prosenttia, Kalevan lehtien sisällöstä 41–45 prosenttia. Helsingin Sanomien ja Aamulehden kesken päällekkäisyyttä oli selvästi vähemmän: 11–12 prosenttia jutuista oli samoja.
Keskisuomalaisen ja Kalevan lehtien osalta päällekkäisyyttä voi pitää suurena.
Juttujen jakamiskäytännöt vaihtelivat konsernien kesken. Aamulehti julkaisi varsin runsaasti Helsingin Sanomien feature- ja teemasisältöjä, mutta jätti mieluusti jutun alkuperän kertomatta. Vaihdossa oli kyse yksittäisistä jutuista, joiden oletettiin kiinnostavan molempien lehtien lukijoita. Lisäksi lehdillä on yhteinen tv-sivu, jonka sisällön tuottaa Ilta-Sanomat ja jota julkaisee myös samaan konserniin kuuluva Satakunnan Kansa. Paljolti tv-sivun johdosta peräti kolme neljäsosaa Helsingin Sanomien ja Aamulehden yhteisestä sisällöstä oli freelancereiden käsialaa.
Keskisuomalaisen lehdissä määrällisesti selvästi suurin yhteisen sisällön tuottaja oli STT, jolle kansainväliset ja monet valtakunnallisetkin uutiset on ulkoistettu. Väli-Suomen Median yhteistoimitukset tuottivat vajaan viidenneksen lehtien yhteisestä sisällöstä, joka sisälsi sekä kovia uutisia että pehmeämpää juttuaineistoa.
Myös Kalevan lehdissä STT tuotti suurimman osan päällekkäisistä jutuista. Lännen Median yhteistoimituksen osuus jäi pienemmäksi kuin freelancereiden.
Yhteistoimitusten jutut olivat tyypillisesti isoja ja näyttäviä, joten niillä on määräänsä suurempi merkitys lehdille.
Päällekkäisen sisällön käyttötavat kertovat eri uutislähteiden työnjaosta.
Keskisuomalaisen lehdissä yhteinen aineisto koostui kansainvälisistä uutisista, jotka toimitti STT, sekä valtakunnallisista uutisista, joita tarjosivat sekä STT että yhteistoimitukset. Kalevan lehtien päällekkäiset sisällöt painottuivat kotimaan uutisiin, joiden lähteitä olivat sekä Lännen Media että STT. Yhteinen ulkomaanaineisto tuli uutistoimistoilta.
Toimittajien määrä sanomalehdissä on tällä vuosituhannella laskenut kolmanneksen. Se ei johdu välttämättä lehdistön keskittymisestä, vaan uutismedian koko toimintaympäristön muutoksesta. Mainosrahat valuvat alustajäteille, eivätkä lukijat halua enää maksaa uutisista.
Levikkituotot lähes puolittuivat vuosina 2000–2022, ilmoitustuotoista katosi samassa ajassa noin kaksi kolmasosaa.
Maakuntalehtien toimituksilla ei ole enää välttämättä varaa pitää ulkomaantoimittajia, politiikantoimittajia, taloustoimittajia puhumattakaan kulttuuritoimittajista. Jos erikoistuneita toimittajia on, heitä on aiempaa selvästi vähemmän.
Toimitusorganisaatiot rakennettiin aikoinaan printtilehden osastojen mukaan. Nyt osastoista halutaan eroon.
Lehdet kohdistavat pienentyneet voimavaransa yhä selvemmin paikalliseen uutisseurantaan, jolla ne yrittävät tavoittaa ydinyleisönsä. Se koostuu ilmestymiskaupungin keskimääräistä vanhemmasta väestä, joka tilaa myös printtilehteä sekä lukijakuntaan halutusta nuoremmasta yleisöstä, jolle riittää digilehti.
Lehdet olettavat, että yleisö voitetaan varmimmin sisällöillä, joita mikään muu media ei tarjoa. Siksi paikallisuus on valttia.
Ja siksi maakuntalehdet eivät enää panosta esimerkiksi ulkomaanuutisiin, ja valtaosa valtakunnallisistakin uutisista ostetaan STT:ltä.
Kalevan tuore ja entinen Lapin Kansan päätoimittaja Antti Kokkonen ei pidä yhteisten juttujen julkaisemista ongelmana.
”Kaikella sillä resurssilla, mitä meillä on, teemme paikallista journalismia. Sen päälle tulee sitten yhteistä, ja se on lisää lukijoille”, hän sanoi Suomen Lehdistön haastattelussa.
Mikä on siis ongelma? Jos on Keskisuomalaisen tilaaja, niin tuskin se häiritsee, että sama juttu on julkaistu myös Etelä-Suomen Sanomissa. Vai häiritseekö sittenkin?
STT tuottaa nykyään merkittävän osan maakuntalehtien ulkomaan- ja kotimaanuutisista. Se on taloudellisesti järkevää – ja sitä vartenhan STT on olemassa. STT tekee laadukasta työtä ja osaa tutkia taustoja.
Ongelma on siinä, että lehdet eivät yleisessä uutistarjonnassaan enää juuri erotu toisistaan. Lukijoille voisi olla merkitystä sillä, että oma lehti tarjoaa uniikkia sisältöä, lehden omia näkökulmia uutisiin ja niiden tulkintoja. Kiinnostuksen herättämiseksi ei riitä, että lehti julkaisee vapaasti saatavilla olevia STT:n uutisia.
Tämä on yksi syy siihen, miksi maakuntalehdet eivät enää pystyy vakavasti kilpailemaan valtakunnallisen median kanssa. Niiden yleinen uutistarjonta on liian kapeaa, ohutta ja ilmeetöntä, ja se on saatavissa muualtakin, yleensä laadukkaampana, vain parilla klikkauksella.
Tätä erottuvuuden puutetta lehtitalot ovat paikanneet yhteistoimitusten annilla. Yritys on hyvä, samoin yleensä jälki. Toisessa tutkimuksessa havaittiin kuitenkin äskettäin, kuinka Joensuussa ja Hämeenlinnassa ilmestyvien lehtien tilaajia kiusasi lukea Jyväskylään sijoittuvia feature-juttuja.
Maantieteellisesti hajautetun yhteistoimituksen jutut eivät aina tunnu ”omilta”, koska ne eivät paikannu lukijoiden odotusten mukaisesti.
Mitä merkitsee, jos uutuuselokuvan kritiikit Suomessa ilmestyvissä sanomalehdissä tulevat yhdeltä tai kahdelta toimittajalta? Mitä tarkoittaa, jos ulkomaanuutinen tulee vain yhden toimittajan tai yhden tietotoimiston kautta kaikille? Entä se, kun sama politiikkaa kommentoiva kolumni – tai kohta myös pääkirjoitus – julkaistaan tusinassa sanomalehdessä?
Sisällöt yksipuolistuvat, aiheiden ja mediassa kuuluvien äänien moninaisuus kaventuu. Samalla ne jäljelle jäävät monistuvat ja saavat entistä suuremman kuuluvuuden.
Sisältöjen yksipuolistumisen tunnistavat ja tunnustavat myös lehtien päätoimittajat.
Tutkimukseemme sisältyneen kyselyn perusteella suuri enemmistö päätoimittajista oli täysin tai melko samaa mieltä siitä, että median keskittyminen vähentää uutismedian moniäänisyyttä, on uhka uutismedian monimuotoisuudelle, vähentää uutismediassa näkyvää mielipiteiden kirjoa sekä kaventaa yleisön tiedonsaantia. Kyselyyn vastasi 61 päätoimittajaa.
Näkemyksissä yhteisjulkaisemisesta oli enemmän vaihtelua. Kaksi kolmasosaa oli täysin tai melko samaa mieltä siitä, että uutismedian juttuvaihto vähentää uutismedian moniäänisyyttä, noin puolet katsoi juttuvaihdon kaventavan uutismediassa näkyvää mielipiteiden kirjoa ja yleisön tiedonsaantia
Kokemus siitä, että lehdet tarjoavat yhtä ja samaa sisältöä vahvistuu, koska internet ja digitaalinen julkaiseminen ovat tehneet kaikista sanomalehdistä periaatteessa valtakunnallisia.
Mitä se merkitsee journalismin kyvylle kohdata ulkoisia vaikutusyrityksiä? Kun moniäänisyys vähenee, kasvaako riski, että median tarjoama maailmankuva vinoutuu ja vääristyy? Keskittyminen jo itsessään antaa isoille toimijoille valtaa ohjailla uutisagendaa.
Miten lisääntyvä yhteinen sisältö vaikuttaa suomalaisten mediaa kohtaan tuntemaan luottamukseen, joka tutkimusten perusteella on edelleen ennätyskorkealla?
On ymmärrettävää, että sanomalehtien sisällöistä yhä suurempi osa on yhteistä. Samalla on kuitenkin nähtävä siinä piilevät riskit. Mikä on lehdille kätevää, kaventaa yleisön tiedonsaantia. Kaikkien yhteinen uutisagenda ja uutisanti on vain tiettyyn rajaan asti toivottava asiantila.
Uusimmassa lehdessä
- Kohu arabiankielisistä uutisista kuumensi repivän Yle-rahoituskeskustelun. Uutisankkuri Esraa Ismaeel on seurannut keskustelua ihmeissään.
- Sinuhe Wallinheimo kiinnostui kaupallisen median ahdingosta ja hakeutui Ylen hallintoneuvoston johtoon. Läheiset välit Vesa-Pekka Kangaskorpeen ovat hänelle arka paikka.
- Kulttuurin leikkaukset hukkaavat ammattitaitoa peruuttamattomasti
