”Lyhyen tähtäimen näkymät eivät ole valoisat”, Laura Kuulasmaa sanoo.
Kuulasmaa on av-alan tuottajien etujärjestö APFI:n toiminnanjohtaja. Hän on työskennellyt järjestössä vuodesta 2021. Sitä ennen hän oli vuosia tv-ohjelmien tuottajana ja tilaajana Elisa Viihteessä.
Juuri nyt hän on huolissaan alansa lähitulevaisuudesta.
”Tilanne on muuttunut reilussa vuodessa selvästi huonommaksi. Suhdanteita on aina ollut ja vaikeista ajoista on selvitty, mutta nyt ei näytä millään suunnalla hyvältä.”
Tv-ohjelmia ja elokuvia tekevien tuotantoyhtiöiden taloutta kurjistavat yhtä aikaa audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen poistuminen, MTV:n rahahuolet, Yleä ja Suomen elokuvasäätiötä uhkaavat leikkaukset sekä Netflixin, Amazonin ja HBO:n päätökset luopua toistaiseksi Suomessa tehtävistä tuotannoista.
Korona-aikana hurjalta näyttänyt suoratoiston kasvu on sekin loppunut. Suoratoistopalveluista muun muassa Viaplay ja MTV:n omistama C More sinnittelevät raskaasti tappiollisina. Kaikki suoratoistoyhtiöt eivät kerro julkisesti Suomea koskevia tilaus- ja talouslukujaan, joten tarkkoja tietoja tappioista ei ole saatavilla. Journalistin haastattelemien alan ihmisen kertomien tietojen mukaan ne ovat suuria.
Tuotantoyhtiöissä pohditaan nyt, kuka ohjelmia jatkossa tilaa ja minkä verran. Kääntyykö ala dramaattiseen laskusuhdanteeseen?
Entä mitä tapahtuu kotimaisille ammattilaisille: kuvaajille, leikkaajille, äänittäjille, maskeeraajille ja muille?
Epävarma tilanne on huomattu myös tekijöiden keskuudessa, sanoo elokuva- ja mediatyöntekijöitä edustavan SET ry:n hallituksen puheenjohtaja Matleena Kuusela.
”Suoratoistokupla on puhjennut. Uusien sisältöjen tilausmäärät näyttävät olevan laskussa. On myös mahdollista, että tilausmäärät tulevat vakiintumaan alemmalle tasolle, kuin mihin viime vuosina on totuttu”, Kuusela sanoo.
Eräs kokenut tv-tuottaja puolestaan kritisoi alaa liiallisesta optimismista.
”Kyllähän koko ala on ollut naiivi kuvitellessaan, että edessä on vain silmitöntä kasvua.”
Hän esiintyy nimettömänä, koska pelkää kollegoiden reaktiota.
Näyttää siltä, että osa tv-kanavista ja suoratoistopalveluista on Suomessakin uskonut liikaa suoratoistopalveluiden kysynnän ikuiseen kasvuun. Satsaukset ovat olleet liian riskialttiita ja taloudenpito holtitonta, alan ammattilaiset kuvailevat.
Korona-aikana suomalaiset sulkeutuivat koteihinsa, ja kun muuta tekemistä ei ollut, he katsoivat suoratoistopalveluja. Kasvu osoittautui väliaikaiseksi.
Suomessa netti-tv on ylittänyt lineaarisen television katsojamäärät maaliskuusta 2021 lähtien. Samana vuonna yli puolet suomalaisista ilmoitti käyttävänsä maksullisia suoratoistopalveluita. Vuonna 2023 lasku on jo jyrkkää. Esimerkiksi Viaplay menetti vuoden toisen neljänneksen aikana peräti 13 prosenttia pohjoismaisista tilaajistaan.
Suomi on aina ollut maksukanaville hankala markkina. Pienessä, vahvan julkisen palvelun ja laadukkaiden kaupallisten kanavien maassa tilausmääriä on koko vuosituhannen ajan ollut vaikea saada kasvuun.
Suoratoistopalvelut ovat tehneet myös vikaostoja. Viaplay ja MTV:n omistama C More maksoivat muun muassa Valioliigasta, Mestarien liigasta ja jääkiekon SM-liigasta miljoonia – nykytiedon valossa reipasta ylihintaa. Summat eivät ole julkisia, mutta esimerkiksi MTV maksaa mediatietojen mukaan jääkiekkoliigan oikeuksista vuoden 2027 kevääseen mennessä hulppeat 90 miljoonaa euroa.
Kaikki vaikuttaa alalla kaikkeen. Urheiluun pantu raha on yleensä pois jostakin muusta, esimerkiksi tv-sarjojen tilausbudjeteista.
Kotimaisten ohjelmien suuri tilaaja MTV kävi syksyllä suuret muutosneuvottelut, joiden seurauksena se muun muassa irtisanoi yli 20 ihmistä. Yhtiö on ollut viime vuodet pahasti tappiollinen. Se teki vuonna 2022 noin 19 miljoonan euron tappiot, joista osa liittyy edellä mainittuihin kalliisiin urheiluoikeuksiin.
Tappioputki on jatkunut jo vuosia. MTV:n tuotantotilausten selvä väheneminen näyttää useista Journalistin haastattelemista ammattilaisista väistämättömältä.
Elisa Viihde on viime vuodet tilannut kotimaista tuotantoa esitettäväksi Viaplay-palvelussa, mutta yhteistyö päättyi kesällä. Elisa Viihteen kotimaiset alkuperäissisällöt siirtyivät Viaplaysta Sanoman Ruutu-palveluun.
Elisan televisiotuotannot pysyvät yhteistyökumppanin vaihdoksesta huolimatta koko lailla nykyisellä tasolla. Sanoman televisiojohtaja Ville Toivosen mukaan esimerkiksi ensi vuodeksi on tilauksessa neljä alkuperäissarjaa. Elisa on kuitenkin ollut myös merkittävä elokuvarahoittaja. Se on viestinyt tuotantoyhtiöille vetäytyvänsä tästä roolista.
Kotimaisista kanavista Star Channel on toistaiseksi pitänyt ohjelmatilauksiensa määrän muutamassa ohjelmassa per vuosi. Vielä ei ole tiedossa, lisääkö Warner Brosin ja Discoveryn fuusio Discovery Channelille tilattavien ohjelmien määrää nykyisestä muutamasta ohjelmasta vuodessa.
Kansainväliset striimausjätit kiinnostuivat Suomesta joitakin vuosia sitten, mutta sen enempää Netflix, HBO kuin Amazon Primekaan eivät toistaiseksi ole tilaamassa muutaman hiljattaisen sarjan lisäksi enempää suomalaistuotantoja.
Osaltaan tämä on johtunut ulkomaisia ohjelmatilaajia maahan houkuttelevan tuotantokannustimen epävarmuudesta. Kannustin tarkoittaa sitä, että Suomessa kuvattavat tuotannot ovat saaneet rahaa kulujensa kattamiseen. Monilla mailla on omia kannustinjärjestelmiään, mutta Suomessa seuraavan vuoden kannustinrahasta päätetään yleensä vasta loppuvuodesta.
Ensi vuotta koskevasta valtion talousarviosta kannustinta ei löydy. Ala on menettämässä yi 10 miljoonan euron tuet.
”Jos tämä on lopputulos, se tarkoittaa kriisiä koko av-alalle”, APFI:n Kuulasmaa sanoi Ylelle 9. lokakuuta.
Päivitys 16.10. 16.45. Tuotantokannustin säilyy sittenkin.
Meillä päättäjät eivät pidä kulttuuria tärkeänä, mikä on jo alan työllistävyys huomioiden aivan typerää.
Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtaja Lasse Saarinen
Ongelmissa ovat muutkin kuin kaupalliset toimijat. Ylen ohjelmatilaajat joutuvat miettimään, mitä vaikutuksia Petteri Orpon (kok.) hallituksen suunnittelemilla leikkauksilla on Ylen rahoitukseen.
”Ylen tulevaisuuden rahoitus on tällä hetkellä yksi suurista kysymysmerkeistä”, tuotantoyhtiö Moskito Televisionin toimitusjohtaja ja APFI:n hallituksen puheenjohtaja Riina Kullas sanoo.
APFI on kehottanut jäsenyrityksiään olemaan vaikeassa markkinatilanteessa erityisen aktiivisia Ylen suuntaan. Yritysten tulisi APFI:n mukaan vedota julkisen palvelun yrityksen yhteiskuntavastuuseen – kuka ohjelmia tällä hetkellä tilaisi, ellei Yle?
”On kuitenkin selvästi nähtävissä, että Ylenkin ohjelmatilausprosessi on hidastunut”, Kullas sanoo.
”Ylen rahoitus on sikälikin tärkeää, että se on monessa kansainvälisessä tuotannossa se kotimainen rahoittaja, jonka mukaan tulo mahdollistaa myös ulkomaisen rahoituksen”, Kuulasmaa sanoo.
”Lisäksi Yle on esimerkiksi lastenohjelmien, animaatioiden ja lyhytelokuvien keskeinen rahoittaja.”
Hallitus on suunnitellut leikkauksia myös elokuvasäätiön jakamiin tukirahoihin. Säätiö rahoittaa sekä kotimaista elokuvaa että tv-sarjoja. Elokuvasäätiön toimitusjohtaja Lasse Saarinen pitää tilannetta kohtuuttomana. Jos leikkaus toteutuisi täysimääräisenä, se veisi vuosittain tukirahat esimerkiksi kahdelta pitkältä elokuvalta.
”Kaameaahan on jo se, että opetus- ja kulttuuriministeriö osoittaa meille nykyisin saman verran varoja kuin vuonna 2014. Samaan aikaan euron reaaliarvo on pudonnut kymmeniä prosentteja”, Saarinen sanoo.
”Nyt hallituksen ehdotuksessa meiltä lähtisi 1,26 miljoonaa eli 4,7 prosenttia jo ennalta täysin riittämättömästä rahoituksestamme. Kaiken lisäksi tukivaramme ovat valtion kulttuurituissa harvinainen poikkeus: meidän tukieuromme tulevat valtiolle verotuloina ja eläkemaksuina lähes kaksinkertaisesti takaisin.”
Valtio tukee elokuvaa Suomessa vuodessa noin 25 miljoonalla eurolla. Tanskassa ja Norjassa summa on kolminkertainen, Ruotsissakin pyöreästi kaksinkertainen.
”Meille riittäisi 15 miljoonaa vuodessa lisää”, Saarinen sanoo.
”Nämä ovat valtionhallinnossa mitättömiä summia.”
Saarinen huomauttaa kulttuuritukien olevan Suomessa muutenkin muita Pohjoismaita huomattavasti alhaisemmalla tasolla.
”Meillä päättäjät eivät pidä kulttuuria tärkeänä, mikä on jo alan työllistävyys huomioiden aivan typerää.”
Saarinen muistuttaa, että kulttuuriväen ”täysin oikeutettu” mantra on pitkään ollut, että kulttuurin määrärahat pitäisi nostaa yhteen prosenttiin valtion budjetista.
”Se tarkoittaisi noin 120 miljoonaa euroa lisää vuodessa. Tämä siis tilanteessa, jossa otetaan 10 – 11 miljardia velkaa vuosittain, ja aina löytyy neljäkymmentä miljoonaa vaikkapa turveyrittäjille. Se rahahan on olemassa.”
Elokuva- ja tv-tuotantoalan työehtosopimuksesta tuli kesäkuussa noin kymmenen vuoden väännön jälkeen yleissitova.
Yleissitovuus tarkoittaa, että kaikkien työnantajien pitää maksaa ainakin vähimmäispalkkaa ja lomaraha. Palkkojen lisäksi työehtosopimuksessa on sovittu muun muassa palkallisista sairauspäivistä ja matkustuskorvauksista. Jatkossa työntekijän ei tarvitse miettiä, saako palkkaa, jos joutuu esimerkiksi jäämään kotiin sairaan lapsen kanssa. Kaikkien työnantajien pitää noudattaa työehtosopimusta.
Edunvalvontavoitosta iloittiin niin Journalistiliitossa kuin jäsenjärjestö SET ry:ssäkin.
Tuottajapuolta edustavan APFI:n toiminnanjohtaja Laura Kuulasmaa kuitenkin sanoo, että yleissitovuus tuli osalle tuotantoyhtiöistä ikävänä yllätyksenä. Näin siitä huolimatta, että iso osa varsinkin suurista tuotantoyhtiöistä on noudattanut tessiä jo ennen yleissitovuuden voimaantuloa.
Yleissitovuus on ollut jo pitkään sekä työntekijä- että työnantajapuolen tavoitteena. Miten on mahdollista, että se yllätti työnantajat? Riina Kullaksen mukaan olisi ollut kohtuullista tarjota siirtymäaika.
”Yhtenä iltana tuli odottamatta tieto, että yleissitovuus astuu nyt voimaan takautuvasti. APFI:lla ei ollut mitään mahdollisuutta tiedottaa jäsenistöään ajoissa siitä, mitä se toistaiseksi järjestäytymättömien jäsenyhtiöiden kannalta tarkoittaa”, Kullas kertoo.
”Samaan aikaan tieto meni totta kai työntekijäpuolelle. Moni tuottaja näytti ihan turhaan hölmöltä, kun työntekijät tulivat kyselemään, mitä tämä heidän kannaltaan tarkoittaa, eikä sitä ollut vielä ollut aikaa selvittää. Hallitut siirtymät ovat aina parempia kuin hallitsemattomat.”
”Ei ollut mitään etukäteistietoa, miten prosessi etenee”, Laura Kuulasmaa sanoo.
”Päätös tuli suurena yllätyksenä varsinkin niille yrityksille, jotka eivät ole tekemisissä työnantajajärjestö Paltan kanssa. Tessiin sisältyvät palkankorotukset ja kertaerät olivat todella isot.”
Journalistiliiton työehtoasiantuntija Marika Väisänen sanoo tuottajien reaktion kuulostavan ”hassulta”. Työnantajapuolella tieto on ilmeisesti liikkunut paljon huonommin kuin työntekijöiden keskuudessa.
”Yleissitovuutta on tavoiteltu tosi kauan. On tietenkin valitettavaa, jos viesti ei ollut kulkenut, että yleissitovuuslautakunta oli tekemässä päätöstä. Meillä se oli tiedossa.”
Väisäsen mukaan myös ajatus yleissitovuuden dramaattisesta kustannusvaikutuksesta kuulostaa kummalliselta.
”Sehän kertoo vain siitä, että ennen yleissitovuuden voimaantuloa ei ole maksettu työehtosopimuksen mukaisia palkkoja”, Väisänen sanoo.
Riina Kullaksen mukaan olisi syytä muistaa, että alalla on monenlaisia yhtiöitä, monikansallisista jäteistä taide-elokuvia tekeviin yhden hengen yrityksiin.
”Nämä eivät aina toimi keskenään yhtäläisin lainalaisuuksin. Monien yhtiöiden kannalta on edullista, että alalla on yhteiset pelisäännöt. Mutta eivät ne välttämättä ole kaiken av-alan liiketoiminnan kannalta ideaali.”
”Kunhan tuotantojen erilaiset todellisuudet tunnistetaan, yleissitovuus on pitkällä tähtäimellä varmasti hyvä asia”, Kuulasmaa sanoo.
Kullaksen mukaan tekijäjärjestöjen tulisi yhteisessä rintamassa työnantajapuolen kanssa pohtia keinoja kehittää ala kohti terveempää ja vakaampaa tulevaisuutta. Hän pitää taloudellisesti haastavia aikoja vääränä hetkenä työntekijöiden ja tuottajien vastakkainasettelulle.
”Totuus on, että alan kannattavuus ei tällä hetkellä ole kestävällä tasolla”, Kullas sanoo.
”Kun on saatu kansainvälistä huomiota ja rahaa kohdistumaan Suomeen, niin monille on saattanut syntyä sellainen käsitys, että alalla pyyhkii taloudellisesti hirveän hyvin. Se ei pidä paikkaansa – mutta toivottavasti myöhemmin pitää”, Kullas sanoo.
Kullas nostaa esimerkiksi vastakkainasettelun lietsomisesta Journalistin viimevuotisen artikkelin, jossa käsiteltiin alan työntekijöiden huonoja työoloja.
”Ala on kehittynyt paljon ja moni asia on myös hyvin.”
Moni tv-tuotantojen työntekijä on kuitenkin kokenut, että tuotantojen joutuessa talousvaikeuksiin työntekijän on joustettava. Työehdoista tinkiminen ei ole alalla harvinaista.
Journalistiliiton Marika Väisänen sanoo, että alan suomalaiset työntekijät ovat erittäin joustavia ja hyviä työssään.
”He sitoutuvat yleensä voimakkaasti ajatukseen, että tuotannot täytyy saada tehdyksi. Mutta jossain joustamisenkin raja menee. Myös työntekijät kärsivät alan epävarmasta tilanteesta ja suuresta inflaatiosta.”
Suomalaisia elokuva- ja tv-tuotantoja kuvataan vuosittain muun muassa Baltian maissa. Syitä on lukuisia, esimerkiksi historialliset miljööt ja paikalliset tuotantokannustimet.
Matleena Kuusela ihmettelee, miksi ulkomaille joissain tapauksissa mennään, vaikka tarinallista syytä kuvata ulkomailla ei selkeästi ole.
”Onko syy taloudellinen? Herää myös kysymys, voiko tätä kutsua työehtoshoppailuksi. Useassa suositussa kuvausmaassa ei ole työehtosopimuksia lainkaan.”
”On tapauksia, että Suomesta lähtee vain muutama tekijä kuten ohjaaja, elokuvaaja ja apulaisohjaaja”, Kuusela sanoo.
Viedäänkö esimerkiksi elokuvasäätiön eli valtion tukemia tuotantoja siis halvempiin maihin?
Elokuvasäätiön toimitusjohtaja Lasse Saarinen, voitaisiinko tällainen estää tukiehdoissa?
”Se on ihan mielenkiintoinen kysymys”, Saarinen sanoo.
”Sanoisin, että Baltiaan on menty paikallisten tuotantokannustimien eikä halpatyön takia. Inflaatio on siellä ollut viime vuosina hurja, eikä työvoima enää ole merkittävästi halvempaa. On totta kai tavallaan hölmöä, että verorahoja menee ulkomaille, mutta paikalliset kannustimet leikkaavat tuotantokuluista neljänneksen pois. Se on ymmärrettävästi houkuttelevaa. Uskoakseni emme voi kieltää kuvaamasta ulkomailla. Varsinkaan EU:n sisällä emme voi asettaa rajoituksia.”
Kansainvälistä huomiota kiinnittyy Suomeen enemmän kuin aiemmin. Meillä alkaa olla vientiosaamista.
Riina Kullas, tuotantoyhtiö Moskito Televisionin toimitusjohtaja ja APFI:n hallituksen puheenjohtaja
Miten ala sitten sinnittelee tästä eteenpäin? Mitkä asiat ovat tällä hetkellä hyvin? Miten tilanne voisi parantua?
”Ajattelen, että markkina on ollut jossain määrin epäterve jo pitkään”, Riina Kullas sanoo.
”Ehkä meneillään olevat epävarmuudet lopulta tervehdyttävät sitä. Kansainvälistä huomiota kiinnittyy Suomeen enemmän kuin aiemmin. Meillä alkaa olla vientiosaamista. Me olemme vastuullisuudessa monella tapaa edelläkävijöitä. Nyt meidän ei kannata pilata houkuttelevuuttamme väärin ajoitetun vaatimisen ja vastakkainasettelun kulttuurilla.”
”Vaikkemme halua olla mikään halpatuotantomaa, täällä on kuitenkin kansainvälisille tuotannoille aika hyvä hinta-laatusuhde. Se voi olla houkuttelevaa globaaleille toimijoille, nyt kun kaikilla niilläkin on säästökuurinsa menossa”, Kuulasmaa sanoo.
Kuulasmaa huomauttaa, että olisi tärkeää takoa nyt, kun rauta on kuumaa. Sekä elokuvissa että tv-puolella on saatu kansainvälisiä menestyksiä.
”Ja nyt ei puhuta pelkästä Kaurismäestä. Meiltä on tullut tänäkin vuonna toistakymmentä elokuvaa festareille, ja draamasarjoja myydään kansainväliseen levitykseen.”
Yksi toivon pilkahdus on myös EU:n AVMS-direktiivin tuleva toimeenpano myös Suomessa. Direktiivi antaa jäsenmaille mahdollisuuden määrätä suoratoistopalvelut rahoittamaan paikallisia tuotantoja.
Useat EU-maat määräävät niin jo nyt.
Direktiivin käyttöönottoa tutkitaan myös muissa Pohjoismaissa. Se toisi arviolta 8 – 20 miljoonaa euroa lisää tuotantorahaa vuodessa. Lakivalmistelu vienee kuitenkin parhaimmassakin tapauksessa vielä vuosia.
Kanavapomot odottelevat käännettä parempaan
Ylen tuotantotilauksista vastaava Tarmo Kivikallio kertoo tuotantoalan tiukan tilanteen näkyvän työssään päivittäin.
”Paineet kyllä tuntee”, Kivikallio sanoo.
”Tuotantoalan tilanne tulee puheeksi jokaisessa pitchaus-tilanteessa. Keskustelussa tulee aina ilmi, että katseet kääntyvät nyt Yleisradioon. Myös sellaisia tarjoajia on paljon, joiden kanssa juuri me emme ole ennen tehneet kauheasti yhteistyötä.”
Kivikallio vahvistaa, että tuotantojen tilauksissa on jouduttu ”jarruttelemaan” jo tämän vuoden alusta alkaen. Normaalisti Ylellä tiedetään seuraavan vuoden tilaukset jo tammikuussa.
”Jo eduskuntavaalien kampanjoinnista lähtien on ollut kovaa keskustelua Ylen roolista. Vedimme käsijarrusta siinä vaiheessa, koska vuodesta 2024 eteenpäin rahoituksessa on niin paljon epäselvää”, Kivikallio sanoo.
”Emme sinänsä ole peruneet tuotantoja, mutta olemme koittaneet varautua ja olla valmiita reagoimaan. Nyt sitten odotetaan, mitä parlamentaarinen työryhmä Ylen osalta päättää. Pitää muistaa, että tässä tilanteessa on oltu ennenkin. On hyvä, että Ylen tehtävistä keskustellaan. Olen optimisti ja uskon viisaisiin päätöksiin.”
MTV:n toimitusjohtaja Johannes Leppänen näkee positiivisena signaalina sen, että liikkuvan kuvan mainosmarkkina on edelleen kasvussa.
”Mutta tietysti toimijoitakin on enemmän. Kilpailu mainosrahasta on todella kovaa.”
Kilpailua värittää sekin, että lineaarisen tv:n katselu vähenee, suoratoistopalveluiden lisääntyy. Suoratoistopalveluiden mainoshinnat taas eivät ole television tasolla.
Onko Suomi siis riittävän suuri markkina ja kielialue elättämään edes nykyistä tv-kanavien ja suoratoistopalvelujen määrää?
”Onhan näitä palveluita älyttömän paljon”, Leppänen sanoo.
”Pidän hyvin mahdollisena, että lähiaikoina nähdään palvelujen yhdistymistä. Osa voi hävitä kokonaan.”
Leppänen myöntää, että yhtiö joutuu lähivuosina harkitsemaan tilaustensa määrää, vaikka vannookin edelleen runsaan kotimaisen sisällön nimiin. MTV:n taloutta painavista urheiluoikeuksista merkittävimmät ovat MTV:llä pitkillä sopimuksilla.
Miten pitkään ne siis rasittavat yhtiön taloutta?
”Kyllä niiden kanssa valitettavasti menee pitkä aika. Esimerkiksi SM-liiga on meillä vuoteen 2027 saakka.”
Manu Haapalainen
