Jutunteko sisäilmaongelmista oli Ilkka Pernulle ”totuuden rajankäyntia”. ”Aina uudelle haastateltavalle soittaessani aloin epäillä aiempia näkemyksiäni”, Pernu kertoo Anna hyvän kiertää -juttusarjassa.
”Totuus suomalaisesta homeongelmasta -aihe oli ollut Long Playn listoilla vuosia. Nyt alan tutkimus oli tullut vaiheeseen, jossa aiheeseen tuntui perustellulta tarttua. Sisäilmasta oli kirjoitettu paljon, mutta laajasti kokoava juttu puuttui. Halusin selvittää, mistä sisäilmaongelmat johtuvat ja miksi jotkut ihmiset kokevat parantuvansa oireista”, sanoo vapaa toimittaja Ilkka Pernu kesäkuussa julkaistusta Hylätyt talot autiot pihat -jutustaan.
”Kun aloin tehdä juttua vuoden alussa, toimitus oli jo tehnyt taustatyötä. Ryhdyin käymään materiaalia läpi, keräämään lisää ja analysoimaan, mihin lähteisiin voi luottaa ja minkä painoarvon eri näkemyksille voi antaa. Haastattelu haastattelulta huomasin suuren osan tiedeyhteisöstä olevan sitä mieltä, että sisäilmaoireisiin on muitakin kuin rakennuksiin liittyviä syitä. Silti oli niitäkin, joilla on intressejä väittää muuta.
Jutunteko oli ’totuuden rajankäyntiä’. Aina uudelle haastateltavalle soittaessani aloin epäillä aiempia näkemyksiäni ja sitä seuraavan kanssa mietin, että hänkin saattaa olla oikeassa. Koko totuutta en tiedä vieläkään, sillä sisäilmaan liitetyt oireet ovat edelleen mysteeri myös tieteessä. Penkomiseen olisi voinut käyttää paljon enemmänkin aikaa. Toisaalta tiesin keräämäni materiaalin kantavan ja olin jutun valmistuessa aika puhki aiheesta.
Pari päivää ennen sovittua julkaisua kokemusasiantuntija ’Jaana Koskinen’ kieltäytyi esiintymästä jutussa oikealla nimellään vedoten riitaan taloyhtiön kanssa ja perheensä turvallisuuteen. Pohdimme editori Ilkka Kariston ja päätoimittaja Hanna Nikkasen kanssa pitkään, mitä tehdä. Koska ’Koskinen’ pystyi avaamaan laajasti oire- ja paranemiskokemusta, päätimme sallia anonymiteetin mutta pienentää hänen rooliaan.
Myös moni asiantuntija oli kannoissaan varovainen, koska koki aiemmin joutuneensa vastapuoleksi kärsiville yksilöille. Tutkijoilta ja lääkäreiltä sain valmiista jutusta kiitosta, somekommentteja päätin olla lukematta. Luotan huolellisen työni kantavan niin, että jutussa sanottu tulee siinä myös perusteltua.”
Lue lisää
Näin syntyvät hyvät jutut, kuvat, ohjelmat ja taitot – lue Anna hyvän kiertää -sarjan aiemmat jutut
Ilkka Pernu, 37
Työskennellyt vapaana toimittajana vuodesta 2009 lähtien.
Aiemmin työskennellyt muun muassa Aamulehdessä ja Taloussanomissa.
Verkkomedia Long Playn perustajajäsen. Long Playssa julkaistu yhteensä viisi juttua.
Kirjoittaa moniin aikakauslehtiin, muun muassa Suomen Kuvalehteen, Imageen ja X-lehteen.
Laura Koposen valinta
Tähdet ja avaruus -lehden toimitussihteeri Laura Koponen valitsi esiteltäväksi Ilkka Pernun jutun Hylätyt talot, autiot pihat, joka ilmestyi kesäkuussa Long Playssä.
”36-sivuinen lukupaketti valottaa suomalaista sisäilma- ja homeongelmavyyhtiä
monelta kantilta. Juttu on hidasta journalismia parhaimmillaan. Lukijan eteen piirtyy kokonaisuus, joka herättää ajatuksia ja jää pyörimään takaraivoon.
Kirjoittaja Ilkka Pernu on tehnyt hatunnoston arvoisen taustatyön juttua varten. Sisäilmaoireiden syyt ovat ilmeisen kiistanalainen aihe, jota edes moni asiantuntija ei nykypäivänä halua tai uskalla kommentoida.”
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena