Perusteellinen valmistautuminen on Seija Vaaherkummun haastattelujen laadun tae. ”Laitan paljon paukkuja kysymysten muotoilemiseen, jotta ne osuisivat kerralla maaliin eli olennaiseen”, Vaaherkumpu kertoo.
”Koska haastateltavana on politiikan ja talouden huippuvaikuttajia, joilta on tiedossa punnittua puhetta, lähetykseen on valmistauduttava perusteellisesti. Laitan paljon paukkuja kysymysten muotoilemiseen, jotta ne osuisivat kerralla maaliin eli olennaiseen. Parhaiten toimivat tarkasti rajatut, avoimet kysymykset”, sanoo Ylen Ykkösaamua televisioon toimittava Seija Vaaherkumpu.
”Valmistautuminen kestää neljä työpäivää. Luen raportteja, arkistojuttuja ja muiden medioiden juttuja. Puhun ministerien avustajien kanssa, toisten puolueiden edustajien kanssa sekä aina taustapuhelun haastateltavan kanssa. Apunani on taustatoimittaja.
Lauantai-aamun lähetyksessä tempo saa olla uutisrytmiä rauhallisempi. Käsikirjoitukseni on pitkä, mutta haastatellessa en juuri katso sitä. Tärkeintä on kuunteleminen, muuten ei synny vuorovaikutusta eikä jatkokysymyksiä. Tehtäväni on kysyä, ja yleisö arvioi vastaukset.
Kun käsikirjoitus toteutuu, taustatyö on vienyt samalle kartalle haastateltavan kanssa. Silti spontaaniuttakin pitää olla, ja kysymyksiä, joiden vastausta ei voi ennakoida. Vastausten yllätyksiin reagoiminen ei lopulta ole sen ihmeellisempää kuin missä tahansa keskustelussa.
Vaikka Niinistön vaalitentti kesti suunnilleen saman kuin Ykkösaamu, siinä piti juosta koko matka täysiä. Toisaalta käytössä olivat vanhat dramaturgiset säännöt: räväkkä alku, asiaa, yllätystä ja loppunousu. Suora lähetys jännitti, kuten aina, mutta yritin olla ajattelematta sitä ja keskittyä käsikirjoitukseen ja asiaan.
Haastattelujen jälkeen vaihdan pari sanaa haastateltavan kanssa. Sitten huokaisen ja selailen somea. Koska kaikkea sanottua on heti vaikea muistaa, en mieti, olinko hyvä vai huono. Intensiivisen keskittymisen jälkeen on hyvä viipyä hetki toimituksessa, jotta kierrokset laskevat.
Palautetta tulee haastateltavan päälle puhumisesta ja lepsuudesta, jos en keskeytä. Poliitikkoja haastateltuani minua on pidetty melkein kaikkien puolueiden edustajana. Niin kauan kuin kirjoa on, voin ajatella olevani hyvällä tiellä.”
Seija Vaaherkumpu
Ajankohtaistoimittaja ja -juontaja Yleisradiossa, VTK.
Työskennellyt Ylessä 1988–1998 eri toimituksissa ja vuodesta 2009 radion ja television ajankohtaistoimituksessa.
Nelosen uutisissa politiikan toimittaja vastuualueenaan EU vuosina 1999–2009.
Koura-palkinto vuoden sivistysteosta vuonna 2014 yhdessä Radion Ykkösaamun toimituksen kanssa.
Anu Nousiaisen valinta
Kuukausliitteen toimittaja Anu Nousiainen valitsi Seija Vaaherkummun suorat tv- ja radiohaastattelut Ylessä.
”Kun Seija Vaaherkumpu haastattelee, kuulija on varmoissa käsissä. Vaaherkumpu kuuntelee ja reagoi nopeasti ja taitavasti, niin ettei keskustelusta tule yksitoikkoista ja laahaavaa, vaan siinä säilyy hyvä rytmi. Kuten kirjoitetussa tekstissä myös puheessa rytmi on tärkeä. Loistava esimerkki oli presidentti Sauli Niinistön vaalitentti.
Vaaherkummussa on BBC-mäistä viileyttä, jossa kovuus ja miellyttävyys yhdistyvät. Itseluottamusta mutta ei itsekorostusta. Hän noudattaa haastattelijan tärkeintä ohjetta ’It’s not about you’ ja antaa haastateltavan paljastaa itse itsensä.”
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena