Jänkä syntyi, kun meitä taas kerran sapetti keittiön pöydän ääressä, että Lapissa tehdään runsaasti hyvätasoista kulttuuria, josta ei näy valtakunnanmediassa mitään, sanoo päätoimittaja Paula Alajärvi.
“Jänkä syntyi, kun meitä taas kerran sapetti keittiön pöydän ääressä, että Lapissa tehdään runsaasti hyvätasoista kulttuuria, josta ei näy valtakunnanmediassa mitään. Sitten mietimme, miksi emme itse perustaisi sitä varten lehteä. Viime vuonna Jänkä täytti kymmenen vuotta”, sanoo päätoimittaja Paula Alajärvi.
”Perheestämme lehden perustajaporukkaan kuuluivat mieheni Erkki ja tyttäreni Hertta Alajärvi. Nyt mieheni on kuollut, mutta tyttäreni jatkaa, ja mukana on myös lapsenlapseni Kerttu Korhonen. Vaikka muiden tekijöiden panos on korvaamaton, välillä puhutaan naureskellen perhelehdestä. Kukin sukupolvi tuo oman perspektiivinsä ja tuntee oman ikäkautensa ilmiöitä ja ihmisiä.
Jänkä nostaa esiin lappilaista kulttuuria ja elämäntapaa lappilaisten omalla äänellä. Siihen voivat kirjoittaa niin taiteilijat työnsä ääreltä kuin asukkaat kylistään. Kulukorvauksia maksamme toimituskunnalle sen mitä pystymme, mutta pääosin lehti syntyy vapaaehtoistyönä.
Itse kirjoitan yleensä pääkirjoituksen ja pari juttua, ja koko lehden kokoamiseen menee kuukausi, puolitoista. Täällä haastattelumatka voi olla satoja kilometrejä. Kirjoittaminen, uusiin ihmisiin ja asioihin tutustuminen ja lehden suunnittelu on ihanaa. Raskaampaa on yhdistyksen pyörittäminen, rahanhaku ja mainoshankinta.
Tyyliltään Jänkä on kenen tahansa luettava ja välttää korkeakulttuurista leimaa. Vaikka se ilmestyy vain kahdesti vuodessa, yritämme huomioida Lapin eri alueet, väestöryhmät ja ikäryhmät – myös maahanmuuttajat ja ne, jotka ovat muuttaneet täältä.
Joskus olen jättänyt julkaisematta tekstin, josta olen haistanut yksipuolista riidankäryä esimerkiksi saamelaisasiassa. Jänkä haluaa viestiä, että eletäänpä kaikki sovussa täällä Lapissa. Jängän henkeä on myös, että se painetaan Lapissa. Jos kaikki tehdään muualla, meillä ei ole täällä kohta mitään.
Verkossa Jängällä on sivut ja Facebookissa kuvia, mutta pelkkään verkkoon en aio lähteä. Pitäähän sitä olla muutakin kuin sähköistä: rinnakkaistodellisuus, jossa lehdet ovat paperia.”
Paula Alajärvi
Jänkä-lehden perustajajäsen, päätoimittaja vuodesta 2007.
Toiminut monipuolisesti opetus- ja kulttuurialan tehtävissä.
Järjestänyt töissä ja töiden ulkopuolella noin 150 taide- ja kulttuurialan kurssia.
Kirjoittanut myös kaksi kylähistoriaa, kolumneja, artikkeleita ja haastatteluita eri julkaisuihin.
Paavo J. Heinosen valinta
Kaltion päätoimittaja Paavo J. Heinonen valitsi esiteltäväksi kulttuurilehti Jängän.
”Suomen pohjoisinta kulttuurilehteä Jänkää on toimitettu jo yksitoista vuotta lähes kokonaan talkoohengessä, pitkälti Paula Alajärven ja 2015
menehtyneen Erkki Alajärven kulttuurikodin keittiön pöydällä.
Jängän sisältö on monipuolinen ja kansainvälinen – ovathan Ruotsi, Norja ja Venäjä
Sodankylästä katsottuna paljon Helsinkiä lähempänä.
Jänkä ilmestyy kaksi kertaa vuodessa ja onnistuu siltikin joka numerossa kertomaan
asioita ja asioista, joista en ole muualla mediassa tai somessa huomannut puhuttavan.”
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena