Viime keväänä onnistuin harmistuttamaan kirjailijani.
Olin juuri kustannustoimittanut hänen esseeteoksensa ja pohdimme, miten työpanokseni nimettäisiin siinä. Useimmiten kirjailijat mainitsevat kustannustoimittajansa kiitoksissa, mutta tähän kirjaan hän ei halunnut kiitososiota.
Ehdotin poikkeusratkaisua: voisimme nimetä minut teoksen alkusivuilla. Idea oli minun, mutta kirjailija innostui siitä välittömästi. Unohdin kuitenkin edistää asiaa. Kirja ilmestyi, eikä nimeäni löytynyt sen sisältä. Kohauttelin olkiani.Kirjailija sen sijaan otti asian esiin. Hän tuntui olevan aidosti harmissaan siitä, ettei minun työpanostani nimetty lopputuotteessa.
Tuntuu oudolta, että kirja-ala ei halua tunnustaa kustannustoimittajien työtä, hän perusteli.
Harmitteleva reaktio jäi mieleeni, koska kirja-ala ei näe asiassa ongelmaa. Sen mielestä kustannustoimittajan nimi ei kuulu kirjaan.
Kun Journalisti teki aiheesta jutun joulukuussa 2022, se ei löytänyt yhtään kustannustoimittajaa puolustamaan kauno- ja tietokirjojen kustannustoimittajien nimen mainitsemista.
Jutussa haastateltujen kustannustoimittajien mukaan ”ei tunnu luontevalta”, että kustannustoimittaja ”tavoittelisi yleisön huomiota” tai ”olisi vahvasti esillä”. Nimen mainitseminen ei ole ollut tapana.
Hätkähdin perusteluja. Minusta kustannustoimittajan nimi kuuluisi näkyviin: ei kanteen tai tiedotteeseen, mutta luontevasti kirjan sisäsivuille, vaikkapa ulkoasun suunnittelijan ja painopaikan yhteyteen.
On selvää, että kirjan kirjoittaa kirjailija. Jokainen kustannustoimittaja kuitenkin tietää, kuinka suureksi heidän roolinsa voi kasvaa.
Ennen kaikkea kyse on työn tekemisestä näkyväksi. Sen sivuuttamista ei pitäisi perustella perinteillä, tuntemuksilla ja mielikuvilla.
Aika on saattanut tehdä tehtävänsä. Teoksen kustantajana kesällä aloittanut Päivi Koivisto pohti viime vuonna kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avaimen esseessään, miten kustannustoimittajien asema on muuttunut 2000-luvun edetessä.
Koivisto tuo esille, miten kustannustoimittajien rooli voi olla merkittävä, mutta tekijät vähättelevät sitä itse. Esseen perusteella tällaiset kommentit vahvistavat myyttiä yksilötekijästä ja ajatusta siitä, että muiden kuin kirjoittajan osuus teoksessa olisi marginaalinen.
Tilannetta voi peilata journalismiin. Siinä missä kustannusala vannoo ammattilukijoiden nimettömyyteen, suomalaisessa feature-journalismissa editoreja on alettu viime vuosina nostaa esiin. Esimerkkejä tästä löytyy niin Helsingin Sanomien kuin Ylen jutuista. Siellä kätilöiden työ halutaan tunnustaa.
Myös Koivisto huomauttaa artikkelissaan, että kirjailija-kustannustoimittajaparit ovat tulleet kirjamessujen vakio-ohjelmanumeroiksi. Pohdin: eikö tässä vaiheessa kustantamo voisi jo hyvin mainita nimen myös kirjassa?
Kummalliseksi tilanteen tekee myös se, että oppikirjallisuudessa kustannustoimittajan nimi mainitaan, muun muassa työmäärään vedoten.
Kaikkiin kirjoihin en minäkään nimeäni kaipaa. Joskus esimerkiksi tulen mukaan niin lopussa, että osuuteni jää pieneksi.
Ennen kaikkea haluaisin, että keskustelua aiheesta ei tyrehdytettäisi heti alkuunsa.
Mainitsin asiasta vastikään kirja-alan paneelikeskustelussa, jossa yksi keskustelukumppaneistani, monta teosta tehnyt tietokirjailija, tarttui heittooni.
Hän harmitteli, kuinka kukaan hänen kustannustoimittajistaan ei ollut tehnyt riittävästi töitä kirjan eteen, jotta hänen nimensä mainitseminen olisi ollut perusteltua. Työ oli typistynyt lopun oikolukuun ja muutamiin kommentteihin.
Juuri tällaista keskustelua alasta tarvittaisiin – ei mielikuvia vaan konkretiaa.
Tuukka Tuomasjukka
30-vuotias tamperelainen freelancetoimittaja. Kirjoittaa muun muassa Journalistiin, Isoon Numeroon, Suomen Kuvalehteen ja Lööppiin.
Kustannustoimittanut tieto- ja tiedekirjallisuutta Vastapainolle vuodesta 2019.
Valmistunut yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi Tampereen yliopistosta.
Kääntää satunnaisesti romanialaista ja moldovalaista kirjallisuutta. Poesia julkaisee moldovalaisen Nicoleta Esinencun ja Teatru-spălătorie -teatterin Suomea käsittelevän näytelmän Edistyssinfonia alkuvuodesta 2025 hänen käännöksenään.
Harrastaa musiikkia ja yhdistystoimintaa.
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena