What are you going to ask me?

Kaupungintalon sali oli tyhjä. Tulisivatko kaikki muut tiedotusvälineet myöhässä?

Elettiin kesätoimittajan urani varhaisvaiheita. Lontoon ylipormestari vieraili Oulussa, ja olin saanut tehtäväksi käydä hänen tiedotustilaisuudessaan. Olin kysynyt uutispäälliköltä vierailun tarkoitusta.

”Ei harmainta aavistusta, mutta se on tiedotustilaisuus. Kuuntelet vain, mitä siellä kerrotaan.”

En ehtinyt ihmetellä tyhjää salia pitkään. Sisään marssi miehiä puvuissaan, ylipormestari ja Oulun kaupunginjohtaja kärjessä.

Istuuduttiin. Vieras nojautui kohti, katsoi silmiin ja kysyi: ”So, what are you going to ask me?”

Hyvä kysymys. Salissa vallitsi juhlallinen hiljaisuus. Yritin selittää tilannetta, mutten keksinyt, mikä tiedotustilaisuus oli englanniksi. Sain sanottua, että olin luullut tulevani ”sellaiseen isompaan tilaisuuteen”.

Pormestarin käsityksen mukaan Kalevasta oli varattu puolen tunnin haastatteluaika.

”Olet kuitenkin erikoistunut elinkeinopolitiikkaan?”

”Tuota… kirjoitan laajasti eri aiheista.”

Siitä tuli kiusallinen puolituntinen. En ymmärtänyt hienostuneella brittienglannilla lausutuista talousnäkökulmista mitään. Piirsin lehtiöön jonkinlaista sinuskäyrää ja sanoin tasaisin väliajoin ”yes”.

Eräs virke päättyi kysymykseen: ”Have you heard about that?”

”Yes”, vastasin taas.

Kaupunginjohtaja oli ymmärtänyt yskän.

”Nyt puhutaan Toppilan Tervahovin hävityksestä Krimin sodan aikaan”, hän kuiskasi.

Näin mentiin loppuaika. Elinkeinopoliittisen syväluotauksen lopputulos oli 1 700 merkin luettelo paikoista, joihin vieras oli Suomessa tutustunut.