Sisäministeri Petteri Orvon sukunimen taivuttamisesta on käyty kiivasta keskustelua, kirjoittaa Vesa Heikkinen.
Kuka omistaa sanat, nimet, kielen? Kenellä on oikeus päättää, miten niitä tulee käyttää?
Sisäministeri Petteri Orvon sukunimen taivuttamisesta on käyty kiivasta keskustelua. Ensimmäisen kerran sanasota leimahti jo 2013, kun Orpo ilmoitti toiveenaan, että hänen nimeään taivutettaisiin Orpo : Orpon eikä Orpo : Orvon, kuten kielenhuoltajat olivat suositelleet.
Orpon-taivutusta on perusteltu sillä, että se on suvun vanha tapa. Orvon-taivutusta taas on perusteltu sillä, että sukunimiä taivutetaan vastaavan yleissanan mukaisesti.
Ongelmaksi on osoittautunut se, että yleissanaa orpo pidetään kielteisenä. Kukapa haluaisi kantaa nimeä, joka viittaa vanhempansa menettäneeseen lapseen tai yleisemmin yksinäiseen, hylättyyn, turvattomaan. ”Kuin orpo piru.”
Toisaalta voi kysyä, muuttaako taivuttamisen säätäminen asiaa. Orpo mikä Orpo, taipuupa sitten Orvon tai Orpon.
Myös journalistit ja mediatalot ovat puineet asiaa. Taivutusta on linjattu yleensä siihen suuntaan, että on taivuttu Petteri Orvon Orpon-toiveisiin. Taipumattomat puolestaan ovat kyselleet, mitä siitäkin tulee, jos ihminen pääsee itse päättämään nimensä taivutuksesta. Sekasotku!
Vastikään STT ilmoitti, että heidän jutuissaan käytetään henkilön toivomaa taivutustapaa. Tätä poikkeusta kielenhuollon ohjeista perusteltiin sillä, että Orvon-taivutus vie uutisessa huomion pois tekstin pääasiasta.
Nimet ovat pinnalla ja herättävät tunteita. Kuin Pullervo Saimaalla.
En ole huomannut kenenkään ehdottaneen, että Orpon pitäisi muuttaa sukunimeään. Tällainen toive sen sijaan on esitetty Suomessakin kilpailleelle virolaiselle ralliautoilijalle – Raimo Kullille.
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena