Golfin kanssa hankalaa

Olinpa kerran nuori opiskelijaneiti, jolle maakuntalehti tarjosi kesätoimittajan pestin joskus viime vuosituhannella.

Kestävimmät muistot minuun jätti lehden kuusikymppinen toimituspäällikkö, jota konservatiivikin kuvailisi vanhan liiton mieheksi. Lehden nuorehkot valokuvaajat muistelivat toimituspäällikön komentaneen heidät juttukeikalle, jossa he kuvasivat saimaannorpan metsästystä talvijäillä.

Kesätoimittajan ei tarvinnut pelätä talvikeikkoja, ja kesä sujui leppoisan rempseästi. Vaikka toimituspäällikkö oli tiukkis, häntä oli mahdollista pehmitellä tuomalla kahvitauolle hänen lempipullaansa. Aina oli kuitenkin itsestäänselvää, että häntä teititeltiin. Teitittely oli yllättävän helppoa, vaikka se oli siihen aikaan kovin harvinaista. Ei esimerkiksi minua silloin kukaan teititellyt, kun taas nykyään nuoret asiakaspalvelijat teitittelevät ja rouvittelevat kuin ei mitään.

Saapui elokuu. Toiseksi viimeinen kesätyöpäiväni lähestyi loppuaan, kun kaarsin lehtitalon pihaan toimituksen Volkswagen Golfilla ja otin tiukan vasemman kohti autokatoksen ainoaa vapaata paikkaa.

Paikka oli kapea. Toiselta puolelta sen rajasi metallipylväs, johon karautin Golfin koko vasemman kyljen. Veri pakeni päästäni. Pujottauduin parkkipaikalle ovesta ja hipsutin toimituspäällikön huoneeseen. Kerroin mitä olin mennyt tekemään, pyysin anteeksi ja jäin odottamaan teurastustani.

”Ei se mitään”, toimituspäällikkö sanoi. ”Vakuutus korvaa.”

Hyvää hommaa mumisten poistuin varsin ihmeissäni pomon huoneesta. En vieläkään tiedä, miksi hän niuhotti paljon pienemmistä asioista, mutta huitaisi kättä tuhansien markkojen peltivahingolle.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.