Anna hyvän kiertää

Mikko Stig ottaa kerralla monen asiakkaan kuvat

Freelancekuvaaja Mikko Stig kuvasi elokuussa 2025 Lehtikuvalle Opetushallituksen taloa Helsingin Hakaniemenrannassa. Keikka liittyi uutisiin perussuomalaisten ehdottamista koulutussäästöistä ja Opetushallituksen lakkautuksesta.

”Uutisia on välillä vaikea kuvittaa nopeasti muutoin kuin ­kuvaamalla rakennuksia, kylttejä ja logoja. Mutta jos on aikaa, yritän kuvata ne mahdollisimman kattavasti eri suunnista. Sitten ei tarvitse käydä heti seuraavalla viikolla uudestaan.”

Stig kuvasi Opetushallitusta muun muassa Siltavuorensalmen toisella puolella sijaitsevan Kruununhaan puolelta. Hakaniemensillalla hän ­pysähtyi toivoen, että ohi ajaisi pyöräilijä. Toive toteutui pian.

”En varmaan puolta minuuttia kauempaa odottanut”, Stig sanoo.

Stigin mielestä rakennuskuvissa on hyvä olla muutakin kuin rakennus reunasta reunaan – tai ainakin osassa niistä. Hän laittaa Lehti­kuvaan aina paljon erilaisia kuvia, koska kuvatoimiston kuvia käyttää moni eri asiakas.

”Usein pyrin myös siihen, että ihmishahmoja ei tunnista. Silloin ­kuva on monikäyttöisempi.”

Mikko Stig kuvasi viime kesänä Lehtikuvalle Opetushallituksen taloa. Yhteen ruutuun hän toivoi pyöräilijää. ”Odotin, että hän oli rajauksellisesti sopivassa kohdassa. Se, että hän irrotti kädet ohjaustangosta, oli ihan tuuria”, Stig sanoo. Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva

Monipuolisten kuvakulmien lisäksi Stig metsästää luonnonvaloa. Hakaniemessä hän juoksi rannalta toiselle vangitakseen Opetushallituksen pilvenreiästä paistaneessa auringossa.

Useimmilta Lehtikuvan keikoilta Stig toimittaa kuvat suoraan kamerasta.

”Se edellyttää, että valokuvaaminen ja taito lukea valoa on hyvin hallussa.”

Stig on työskennellyt Lehtikuvalle yhteensä parikymmentä vuotta. Toisinaan freelance-keikkoja on sinne viisitoistakin kuukaudessa.

Moni niistä liittyy urheiluun tai politiikkaan. Joskus aiheiden toistuminen kyllästyttää, mutta uutiskuvaajana Stig on elementissään. Pitkä kokemus nopeuttaa työtä.

”Pidän siitä, että koko ajan on joku uusi asia ja pöydän saa nopeasti tyhjäksi. Moni paikka on tuttu ja tiedän jo etukäteen, millaiset kuvat sieltä otan.”

Hyvä uutiskuva on selkeä ja herättää mielenkiinnon aiheeseen, Stig sanoo. Hän ei juuri ajattele sitä, näkyykö siinä ”oma kädenjälki”.

”Keikka on onnistunut, kun saan sieltä sen, mitä olen suunnitellut, kuvat on hyvin valaistu ja nopeasti lähetetty.”

Pitkäaikaiselle toimeksiantajalle kuvatessa sävelet ovat selvät ja ­kuvaaminen ”hyvällä tavalla kodikasta”. STT:n kohtalon vaikutuksia Lehtikuvan keikkoihin Stig ei vielä tiedä.

”Jos kävisi niin, että työt loppuvat kokonaan, sitten rupean jotain muuta.”

Mikko Stig painaa eri paikoissa liikkuessaan mieleensä maisemia, joista saa tarvittaessa nopeasti kuvituskuvaa. ”Sitten jos aamulla sanotaan vaikka, että mene kuvaamaan rypsipelto, tiedän, missä sellainen on ilman pitkiä ajoja.” Kuva: Liisa Takala

Mikko Stig, 40

Freelancevalokuvaaja vuodesta 2011.

Työskennellyt Lehtikuvassa vuosina 2006  – 2010 harjoittelijana, oppisopimuksella ja määräaikaisena ­kuvaajana sekä kesätöissä vuosina 2011  – 2019 ja 2021  – 2025.

Suorittanut valokuvaajan ammatti­tutkinnon Helsingin tekniikan alan oppilaitoksessa 2010.

Valokuvaaja Minna Raitavuon valinta

Freelancekuvaaja Mikko Stig on ­ahkera ja viitseliäs kuvaaja, joka näkee aina ­valon tosi hyvin ja käyttää sitä kuvissaan ­hienosti. Viime aikoina olen ihastellut esimerkiksi hänen Lehtikuvalle ­ottamaansa kuvaa Hakaniemenrannan virastotalosta, jossa Opetushallitus sijaitsee. Kuva julkaistiin elokuussa 2025 esimerkiksi ­Kansan Uutisten jutussa Opetushallituksen lakkauttamisesityksestä. Mietin, kauanko Mikko on ollut kytiksessä, että on saanut ilman käsiä pyörällä ajavan henkilön ­kuvaan mukaan. Kuvaan liittyy myös ­isompi kysymys, mitä uutiskuvalta yleensä toivotaan ja miten siihen voi tuoda jotain omaa, erottuvaa.

Journalisti
Yleiskatsaus