Medialiiton toimitusjohtaja Jukka Holmberg haluaa pienentää Yleisradiota ja ihmettelee, miksi Ylellä on kolumnisteja.
Johtamasi Medialiitto kanteli Ylestä Euroopan komissiolle. Tykkäät Ylen palveluista, mutta työsi puolesta sinun on pakko pyrkiä heikentämään niitä.
Pidän Yleisradion laadukkaista televisio- ja radio-ohjelmista, mutta vielä enemmän nautin laadukkaista lehtijutuista digissä tai printissä. Molempia tarvitaan.
Luet mielelläsi Ylen kolumnistien kirjoituksia, mutta et koskaan kuuntele niiden ääniversioita.
En seuraa Ylen kolumnisteja missään muodossa. Mietin oikeastaan, että miksi Ylellä edes on kolumnisteja.
Ylen heikentäminen ei tuo kaupalliselle medialle lisätuloja, mutta mediapomot eivät ole keksineet muutakaan.
Meidän agendallamme on paljon muitakin keinoja pitää suomalainen media elinvoimaisena. Monipuolinen media on välttämätöntä demokratialle.
Ilahduit kovasti, kun Sanomakin kanteli Ylen asemasta EU-komissiolle.
Oikeusvaltiossa toiminnan juridinen oikeellisuus on aina hyvä selvittää, etenkin kun toimintaan käytetään yhteisiä julkisia varoja. Tämä on puhtaasti juridinen kysymys, ja onneksi on tahoja, jotka selvittävät asian.
Aiotte jatkaa kanteluja, kunnes Ylestä on jäljellä enää Muistojen bulevardi ja Merisää.
Kunhan niitä ei paineta paperille ja jaeta joka kotiin ilmaiseksi.
Monet riippumattomat tutkimukset osoittavat, että Yleisradion ei voida sanoa vievän yleisöä kaupalliselta medialta. Ne kaikki ovat epäluotettavia tutkimuksia.
Oma luotettava tutkimuksemme osoittaa juuri päinvastaista: Ylen ilmainen verkkolehti on kuluttajille sanomalehden verkkolehden korvaava tuote. Saman tuntevat lehtien kustantajat arkipäivässään.
Et kuulemma koskaan menetä malttiasi. Oikeasti ihmiset eivät vain huomaa sinun olevan raivon partaalla.
Kuka kumma tällaista on mennyt kertomaan?! Paljastahan lähteesi tai huolehdin, että et enää ikinä pääse kirjoittamaan yhtään juttua mihinkään!
Mottosi on ”kiltteys ei ole pehmeyttä”. Hoet sitä itsellesi aina, kun menet neuvottelemaan lehdistön työehdoista.
Meillä onneksi työmarkkinoiden asiantuntijat ja kustantajien edustajat hoitavat työehtoneuvottelut, minä kovistelen vain taustalla.
Olet päätynyt vuosien varrella huomattavan moneen luottamustehtävään vain siksi, ettet osaa sanoa ei.
Vastaan tähänkin myöntävästi. Oikeasti olen kehittynyt huomattavasti ein sanomisessa. Toki jos luottamusta löytyy, aina voin harkita.
Suomeen ei tule pysyvää mediatukea, koska Medialiitto on niin huono lobbaamaan.
Onneksi Journalistiliitto on ollut vahvasti mukana, niin olemme saaneet asiaa edes vähän edistettyä. Suora tuki on vain yksi keino tukea median elinvoimaisuutta. Journalismin riippumattomuus on arvo, josta ei voi tinkiä.
Aiot äristä ja lyödä nyrkkiä pöytään, jos poliitikkojen asenne median tukemiseen ei muutu.
Suurin osa poliitikoista ymmärtää luotettavan journalismin merkityksen. Asenne on oikeansuuntainen, mutta päätökset puuttuvat vielä.
Uutismedian liiton piirissä nahisteltiin pitkään termien ”paikallislehti” ja ”kaupunkilehti” käytöstä. Tätä on median edunvalvontatyö parhaimmillaan.
Kyllä! Termien pitää olla kunnossa, että tiedetään mistä puhutaan ja keitä edustetaan. Liiton jäsenet ovat nyt sulassa sovussa uutismedioita.
Päätoimittaja-aikoinasi Salossa sinulla oli tapana kysyä toimittajalta, että ”mitä itse ajattelet asiasta”. Se on paras tapa johtaa, jos itse on ihan pihalla.
Mitä mieltä itse olet tästä kysymyksestä?
Harrastat jääkiekkoa. Haluaisit tehdä maalin ja saada nimesi lehteen.
Ensimmäisen tavoitteen olen jo saavuttanut – ei kautta ilman maalia. ”Lapa jäähän ja nimi lehteen” on edelleen toimiva slogan kaukalossa, mutta se on myös hyvä elämänohje: pitää itse mennä maalipaikoille ja tehdä asiat oikein, että voi saada tuloksia.
Jukka Holmberg, 55
Media-alan yritysten edunvalvontajärjestön Medialiiton toimitusjohtaja vuodesta 2016. Uutismedian liiton (aiemmin Sanomalehtien liitto) liittojohtaja vuodesta 2011.
Toiminut myös Suomen Lehdistön päätoimittajana ja johtajana Sanomalehtien liitossa.
Salon Seudun Sanomien päätoimittaja 2009 – 2011.
Työskennellyt aiemmin muun muassa politiikan ja talouden toimittajana. Aloitti toimittajan työt 1986 Keskisuomalaisessa.
Toiminut luottamustehtävissä tai edustajana yli 20 media-alan yhdistyksessä tai organisaatiossa.
Filosofian tohtori, Jyväskylän yliopisto 2004.
Harrastaa jääkiekkoa, kuntosalia, sauvakävelyä, penkkiurheilua, lukemista ja median seuraamista.
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena