Kuolleita

Tiukka haastattelija

Toimittaja Leif Henry Salmén 19. 1. 1952 Helsinki – 19. 11. 2019 Helsinki

Toimittaja Leif Salmén kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen Meilahden sairaalassa. Hän oli 67-vuotias.

Salmén aloitti toimittajan työt vuonna 1971. Hän opiskeli kahdessa tiedekunnassa ja oli samalla ensin Ylen ja sitten STT:n toimittaja sekä SKP:n luottamustehtävissä. Vuodesta 1976 lähtien hän erikoistui politiikan toimittajaksi: ensin Svenska Ylen uutisissa, sitten TV1:n ajankohtaistoimituksen toimittajana 1983  1989.

Salmén julkaisi myös seitsemän runoteosta, näytelmiä ja neljä proosateosta. Hän sai useita kirjallisuuspalkintoja ja muun muassa valtion tiedonjulkistamispalkinnon 1985.

Salmén tunnettiin suorien vaalilähetysten tiukkana haastattelijana. Kovan asenteen lisäksi hän varmisti taustat perusteellisella tutkimuksella. Hän ehti olla A-studion politiikan toimittajana vain runsaat viisi vuotta, mutta jätti pysyvän jäljen suomalaiseen journalismiin.

Salmén oli tinkimätön erityisesti vallassa olevien kuulustelijana. Vuoden 1987 vaaleissa, juuri ennen SDP:n vaalitenttiä, hän kuuli lupauksen moninkertaistaa lapsilisät, kirosi, ryntäsi toimitukseen laskemaan lupauksen ja päätyi vain 10 markan lisäykseen. Illalla hän tykitti laskelmallaan puoluesihteeri Erkki Liikasen lähes pyörryksiin.

Leifin aikaisemmin julkistama SKP-jäsenyys kuihtui lopulta määritelmään ”radikaali sitoutumaton”. Salmén oli radikaali ja taitava toimittaja.