Kuolleita

Kannustava kulttuuritoimittaja

Kuolleita: toimittaja Oiti Kotamo 5. 8. 1925 Virrat – 10. 2. 2019 Savonlinna

Oiti Kotamo syntyi aikana, jolloin tyttöjen koulutus ei ollut itsestäänselvyys. Hän kuitenkin lähti opintielle ja kirjoitti ylioppilaaksi Haapamäen lukiosta 1945. Samana vuonna hän meni Helsingin yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä.

Kotamo rahoitti opintojaan työskentelemällä Suomen Ladussa ja STT:ssä. Sittemmin työt veivät hänet Kemin Sanomiin, Ylioppilaslehteen, Keskisuomalaiseen ja Itä-Savoon. Oiti valittiin ensin Itä-Savoon uutispäälliköksi, sitten toimitussihteeriksi ja 1968 kulttuuritoimittajaksi. Hän jäi eläkkeelle 1988.

Kotamo rakasti toimituksen ilmapiiriä: keskusteluja, kahvin ja alkuaikoina tupakankin tuoksua, kirjoituskoneiden ja telefaksin naputusta sekä kiihkeää sykettä.

Vieraat kulttuurit ja ihmisoikeudet olivat Kotamolle tärkeitä. Hän matkusti paljon ja asui Kanadassa vajaan vuoden.

Keski-iässä Kotamo löysi tärkeimmän voimanlähteensä, ortodoksisen kirkon. Ystävä luonnehtii häntä vahvaksi maallikkovaikuttajaksi koko ortodoksisen kirkon piirissä.

Kotamo palkittiin vuonna 1980 Mikkelin läänin taidetoimikunnan toimittajapalkinnolla.

Nuoremmilleen hän oli kannustava kollega. Läheiset muistavat Oitin hienotunteisena ja myötäelävänä äitinä, mummina ja ystävänä, kiitollisuus päällimmäisenä.