Kuolleita: Asiamies Arja Hellman 6. 2. 1946 Heinola – 13. 5. 2019 Helsinki
Arja Hellman oli Radio- ja Televisiotoimittajien Liiton sielu. Hänen työura alkoi Yleisradiossa jo vuonna 1967, jolloin hän aloitti Nuortenradion ja Urheilun yhteisenä sihteerinä.
Ura RTTL:ssa alkoi toimistosihteerinä 1974, ja asiamieheksi hän siirtyi 1980 toimien tehtävässä 29 vuotta. Vuosien aikana järjestön jäsenmäärä viisinkertaistui, mutta vasta 2000 saatiin palkatuksi toinen asiamies. Taakankanto oli jatkuvaa, vaikka luottamushenkilöt tekivät oman osansa. Arjan RTTL-aikana ehti olla 12 eri puheenjohtajaa.
Järjestötyössä Hellman oli ennen kaikkea joukkuepelaaja. Hän hoiti omat hommansa, mutta muisti myös syöttää. Häneltä saivat avun niin yleläiset kuin maikkarilaiset, neloslaiset, ohjelmantekniset, faolaiset – siis valtava joukko ohjelmatyön huippuammattilaisia.
RTTL:n kunniajäseneksi Arja kutsuttiin vuonna 2008. Ay-toimiensa rinnalla Hellmanilla oli tärkeä työsarka RTTL:n seniorijärjestön Vanhojen Kettujen sihteerinä. Peräti neljä vuosikymmentä kesti sekin.
RTTL:n puheenjohtajana toiminut Pekka Laine kertoo:
”Arja oli valtava tietopankki. Hänen kuolemansa herätti ajatuksen: kenelle nyt soittaa?”
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena