Luottamuksen arvoinen

Helsingin Sanomien toimittajien Susanna Reinbothin ja Minna Passin Keisari Aarnio -kirja (HSKirjat 2017) paljastaa hämmentäviä tietoja toimittajien ja vankeuteen tuomitun Jari Aarnion välisestä tiiviistä yhteistyöstä jutunteossa.

Kirjassa Reinboth ja Passi kirjoittavat, että Iltalehdellä, Suomen Kuvalehdellä ja MTV:llä oli luottotoimittajat, jotka kirjoittivat Helsingin huumepoliisien kannalta myötäsukaisia juttuja. Kirjan tietojen mukaan Aarnio vaikutti juttujen näkökulmiin ja toimi jopa nimettömänä lähteenä, vaikka oli rikoksista epäilty.

Kirja nosti esiin kysymyksen, millaiset välit toimittajalla voi olla tietolähteen kanssa.

On selvää, että ilman toimivia lähdeverkostoja ja suhteita on vaikeaa saada uutisvoittoja tai edes seurata oman alansa asioita. On silti eri asia pitää luottamuksellista ja ammattillista suhdetta lähteeseensä kuin olla ”luottotoimittaja”.

Keisari Aarnion perusteella muutamalla toimittajalla oli hyvin tiiviit, jopa kaverilliset välit Aarnion kanssa. Yhteistyö näyttää johtaneen kestämättömiin journalistisiin ratkaisuihin, joiden seurauksena käsitys tapahtumista osaltaan hämärtyi. Tämä sai toimittajien esimiehetkin uskomaan Aarnion tarinoihin.

”Voiko toinen osapuoli eli krp olla uskottava ja esteetön tutkija. Miksi poliisijohto ja sisäministeriö välttelevät vastuuta? Aarnio tunnetaan pätevänä poliisina, joka on hoitanut taitavasti arkaluontoisia yhteyksiä rikollispiireihin”, kirjoitti Suomen Kuvalehden silloinen päätoimittaja Tapani Ruokanen pääkirjoituksessaan 17. huhtikuuta 2014.

SK:n jutut ovat säännöllisesti tuoneet esille asioita Aarnio-vyyhdistä juuri tästä näkökulmasta.

Iltalehti puolestaan käänsi vyyhden alkuvaiheessa kriittisen katseensa muun muassa tutkinnan kannalta keskeisen lähteen eli HS:n esiintuoman ”Saaran” taustojen selvittämiseen – eikä esimerkiksi siihen, miksi huumepoliisin pomolla oli seksisuhde prostituoidun kanssa.

Kirjoittelu synnytti mielikuvan huumepoliisiin kohdistuvan tutkinnan puolueellisuudesta ja siitä, että vyyhdissä olisi ollut kyse Helsingin huumepoliisiin kohdistuneesta ajojahdista. Kirja havainnollistaa, että näin ei ollut.

Tutkinnan kohteena olleet huumepoliisit tehtailivat ensimmäisen, vuonna 2007 alkaneen virkarikostutkinnan aikana kanteluita krp:n tutkinnasta. Näin he käyttivät hyväkseen yleistä mielipidettä, joka ei siinä vaiheessa voinut perustua tosiasioihin, koska tutkinta oli vielä kesken ja tutkintaaineisto oli salainen.

On vaikeaa yleispätevästi määritellä, mikä on sopiva etäisyys lähteen ja toimittajan välillä. Uutisen lähde saa olla vaikka lähisukulainen tai paras kaveri, kunhan juttua koskevat päätökset tehdään journalistisin perustein.

Journalistin ohjeiden mukaan ”tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti, varsinkin jos lähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus”. Myöskään journalistista päätösvaltaa ei saa luovuttaa ulkopuoliselle.

Sillä ei ole merkitystä, minkä journalismin alalajin piirissä työskentelee. Kysymys on sama: onko toimittajan suhde lähteeseen sellainen, että se kestää kriittisen tarkastelun?

Yhteiskunnallisten seurausten ja yleisen merkittävyyden kannalta on toki iso ero siinä, onko toimittajalla läheinen suhde huumepoliisin päällikköön vai entiseen mäkihyppääjään.

Etäisyys lähteeseen pitäisi silti pystyä määrittelemään journalistisin perustein. Viimeistään silloin pitäisi toimituksen hälytyskellojen soida, kun jutun nimetön lähde on itse rikoksesta epäilty. Varsinkin jos juttu käsittelee lähdettä itseään.